Yoseph Alicia Machado Fajardo (s. 6. joulukuuta 1976) on venezuelalais-yhdysvaltalainen näyttelijä, televisiojuontaja, laulaja ja kauneuskuningatar, joka oli Miss Venezuela 1995 ja Miss Universum 1996. Hän oli neljäs nainen Venezuelasta, joka kruunattiin Miss Universumiksi. Hän voitti kilpailun Las Vegasissa vuonna 1996.[1]

Alicia Machado
Alicia Machado vuonna 2016.
Alicia Machado vuonna 2016.
Henkilötiedot
Koko nimi Yoseph Alicia Machado Fajardo
Syntynyt6. joulukuuta 1976 (ikä 47)
Maracay, Aragua, Venezuela
Kansalaisuus Venezuela
Yhdysvallat
Malli
Hiusten väri ruskea
Silmien väri ruskea
Aiheesta muualla
www.aliciamachado.com

Machado syntyi Maracayssä Araguan osavaltiossa. Hänen isänsä on espanjalainen ja äitinsä kuubalainen.[2]

Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan aikana Machado kritisoi julkisesti Donald Trumpin aiempaa käyttäytymistä, joka omisti hänen aikansa Miss Universum -kilpailun. Hillary Clinton mainitsi hänet vuoden 2016 ensimmäisen Yhdysvaltain presidentinvaaliväittelyn aikana.[1][3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Autio, Mark: Trumpin ”possuksi” haukkuma Miss Universum hämmentää presidenttikisaa – Alicia Machado on nousemassa vähemmistöjen äänitorveksi Helsingin Sanomat. 30.9.2016. Viitattu 11.8.2022.
  2. Martin, Lydia: Miss Universe, Sizing Up Her Reign The Washington Post. 16.5.1997. Viitattu 11.8.2022. (englanniksi)
  3. Kerola, Päivi: Entinen Miss Universum puhuttaa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaita – Trump parjaa, Clinton puolustaa Yle. 30.9.2016. Viitattu 11.8.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.