Alexander Starck
Alexander Starck (ven. Александр Александрович Старк, Aleksandr Aleksandrovitš Stark, 18. toukokuuta 1890 Pietari – 18. syyskuuta 1925 Leningrad[1]) oli venäläinen laivastoupseeri, joka 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen jäi perheineen Suomeen asumaan ja sai myöhemmin myös Suomen kansalaisuuden. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti. 1920-luvun alussa hän vieraili lukuisia kertoja Pietarissa ja vakoili Neuvostoliittoa vastaan venäläisten vastavallankumouksellisten hyväksi.
Toiminta muokkaa
Vuonna 1919 Starck oli Ison-Britannian asiamies Kuninkaallisen laivaston Pietarin saarron aikana. Hän vieraili kaupungissa useita kertoja, toimien brittien ja venäläisten vastavallankumouksellisten yhdysmiehenä. Kuninkaallisen laivaston poistuttua Itämereltä marraskuussa 1919, Starck jatkoi toimintaansa Venäjän valkoisen armeijan kuriirina ja vakoojana. Hieman myöhemmin hän ryhtyi valkoisten emigranttien monarkistisen vastavallankumouksellisen järjestön Venäjän yleissotilaallisen liiton (ROVS) salaisen tiedusteluosaston palvelukseen. ROVS:n tiedustelun Suomen-osastoa johtivat kenraalimajurit Eugèn Högström ja Theodor Charpentier. Mukana toiminnassa oli myös Suomen sotilastiedustelu, joka muun muassa järjesti rajanylitykseen tarvittavat paperit ja Neuvostoliitossa käytettävät väärät asiakirjat. Starckista tuli valkoisten tärkeimpiä Neuvostoliitossa käyviä asiamiehiä.[2]
Kuolema muokkaa
Starck matkusti Leningradiin viimeisen kerran elokuussa 1925. Neuvostoliiton salainen poliisi OGPU kuitenkin onnistunut pääsemään hänen jäljilleen. Koska Starck oli Suomen kansalainen, hänet olisi pitänyt tuomion kärsimisen jälkeen palauttaa Suomeen, minkä vuoksi OGPU päätti murhata Starckin. Hänet ammuttiin 18. syyskuuta 1925 Fontanka-kanavan rantakadulla. Sanomalehdissä tapausta väitettiin ryöstömurhaksi.[2]
Perhe muokkaa
Alexander Starckin isä oli venäläinen entomologi Aleksandr Aleksandrovitš Starck (myöh. Edward Alexander Starcklähde?), joka omisti Ala-Mellolan maatilan Kuolemajärven Kaukjärvellä.[3] Lokakuun vallankumouksen myötä koko perhe jäi asumaan Suomeen.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Hoppu, Tuomas: ”Maailmansodan rintamilta Venäjän sisällissotaan: Venäjän palveluksessa olleiden suomalaisten aktiivi- ja reserviupseerien tappiot 1914–22”, Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa, s. 25. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-8-2. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Harjula, Mirko: Ryssänupseerit, s. 404–406. Helsinki: Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-28614-2-9. (omakustanne)
- ↑ Suomenmaan kartta Suomen historian dokumentteja. Viitattu 6.12.2016.
- ↑ Александр Александрович Старк р. 1849 ум. 1933 25.6.2012. Родовод. Viitattu 6.12.2016. (venäjäksi)