Aleksanteri Huuri
Aleksander (Aleksanteri) Huuri (1. syyskuuta 1881 Värtsilä – 18. heinäkuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen insinöörieversti.[1][2][3]
Aleksanteri Huurin vanhemmat olivat tukkukauppias Klaus Huuri ja Vilhelmina Hirvonen. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin reaalilyseosta vuonna 1900, valmistui insinööriksi Polyteknillisestä opistosta 1904 ja insinööriupseeriksi 1927. Huuri harjoitteli opiskeluaikanaan konetehtaissa Venäjällä ja Saksassa ja hän teki myöhemmin useita opintomatkoja ulkomaille.[1][2][3]
Huuri oli Pietarissa St. Petersburger Metallfabrikin insinöörinä 1904–1905, belgialaisen Société anonyme de l’usine à cuivre et à tubes–kuparitehtaan käyttöpäällikkönä ja yli-insinöörin 1. apulaisena Pietarissa 1905–1907 ja Itä-Suomen Graniitti Oy:n toimeenpanevana johtajana 1907–1911. Hän suoritti yksityisille töitä 1911–1913, oli Oy Granitin Venäjän osaston johtajana 1913–1915 ja oli rakentemassa Pietari Suuren merilinnoitusta Tallinnassa 1915–1918.[1][3]
Vuonna 1918 Helsingin valtauksen jälkeen Huuri palveli Helsingin etappiesikunnassa ja käskynhaltijan esikunnassa. Hän toimi Rannikkotykistörykmentti l:n neuvottelevana insinöörinä 1919–1920 ja rykmentin tykistöteknillisen toimiston päällikön apulaisena 1920–1922 sekä Oy Suomalaisen Polnaftin toimeenpanevana johtajana 1922–1924. Huuri oli Sotaväen esikunnassa tykistöinsinöörinä vuodesta 1924 ja yleisesikunnassa insinöörinä vuoteen 1928 saakka. Viimeksi Huuri oli puolustusministeriön taisteluvälineosaston päällikkönä vuodesta 1928 alkaen. Hänen oli tarkoitus siirtyä elokuun alussa 1937 Valtion tykkitehtaan johtajaksi Jyväskylään. Huuri järjesti insinööri-upseerikunnan puolustuslaitokseen ja toimi linnoitusopin opettajana eri sotakouluissa. Hän oli Sotateknillisen Aikakauslehden päätoimittajana 1925 ja Suomen Sotilasaikakauslehden sotateknillisen osaston toimitussihteerinä 1926–1928. Huuri oli lisäksi Insinööriupseeriyhdistyksen puheenjohtajana ja Suomen Kaasupuolustusyhdistyksen hallituksen ja johtokunnan jäsenenä.[1][3]
Viimeisinään vuosinaan vaikeaa sydäntautia sairastanut Aleksanteri Huuri kuoli toista viikkoa Vallisaaren räjähdysonnettomuuden jälkeen sydänkohtaukseen onnettomuuden aiheuttaman järkytyksen rasittamana.[2][3]
Huuri oli naimisissa vuodesta 1907 Ellen Carlsonin kanssa jonka isä oli kunnallisneuvos Reinhold Carlson.[1]
Teoksia muokkaa
- Alustus yhteistoiminnasta : pidetty Suomen kiviteollisuudenharjoittajien kokouksessa 25 p:nä lokkakuuta 1912. Viipuri 1912
- Pioneerioppi 1, Kenttälinnoitukset. Otava 1921
- Rannikkopuolustusteorian pääpiirteitä : Upseerikasinolla marrask. 17 ja 24 p:nä pidetty esitelmä. Helsinki 1926