Alberts Traubergs (ven. Альберт Давидович Трауберг, Albert Davidovitš Trauberg; 18811908) oli latvialaissyntyinen vallankumouksellinen, jonka johtama ryhmä teki Venäjällä vuosina 1906–1907 useita terroristisia salamurhaiskuja sosialistivallankumouksellisen puolueen eli ”eserrien” nimissä. Hänet tunnettiin vallankumouksellisella salanimellä Karl.[1][2] Hän piileskeli kiinnijäämiseensä saakka Suomen suuriruhtinaskunnan alueella Karjalankannaksella.[1]

Alberts Traubergs

Traubergs oli alkujaan Riian käräjäoikeuden kirjuri.[1] Hän oli 1890-luvulta alkaen sosiaalidemokraatti ja kuului Latvian sosiaalidemokraattiseen liittoon, mutta liittyi sosialistivallankumouksellisiin vallankumouksen jälkeen vuonna 1906.[2] Hän organisoi samana vuonna eserrien pohjoisen alueen puoluejärjestön alaisen ”lentävän taisteluosaston”.[2][1] Traubergsin ryhmä, joka tunnettiin myös Karlin ryhmänä, kuului Venäjän pelätyimpiin ja toimi usein omin päin ilman puolueen ohjeita.[1] Kun pidätykset tuhosivat Lev Zilberbergin johtaman eserrien keskuskomitean taisteluosaston talvella 1907, tuli Traubergsin ryhmästä suoraan keskuskomitean alainen.[1][3]

Traubergsin ryhmä salamurhasi muun muassa Semjonovin kaartinrykmentin komentajan, kenraali Georgi Minin elokuussa 1906, ylisotaprokuraattori, kenraali Vladimir Pavlovin myöhemmin samana vuonna, Derjabinskin vankilan johtajan tammikuussa 1907, vankilanjohtajat Pietarissa ja Pihkovassa elokuussa 1907 sekä Venäjän vankeinhoitohallinnon johtajan Aleksandr Maksimovskin lokakuussa 1907.[3][2]

Traubergs asui vuosina 1906–1907 Karjalankannaksen Kuokkalassa ja Kellomäellä, mistä käsin hänen ryhmänsä iskut suunniteltiin. Suomen viranomaiset käytännössä suojelivat venäläisiä vallankumouksellisia, kunnes vuoden 1907 lopulla Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin uhkasi julistaa Viipurin läänin sotatilaan, jos Venäjän viranomaisille ei annettaisi tehokasta virka-apua terroristien vangitsemisessa.[1] Traubergsin ryhmän asettuminen eserrien keskuskomitean alaisuuteen oli paljastanut sen sijainnin puolueen johtoon kuuluneelle ilmiantajalle Jevno Azefille, joka kavalsi sen Ohranalle eli salaiselle poliisille.[1][3] Azefin antaman vihjeen ansiosta Traubergs ja kaksi hänen ryhmäänsä kuulunutta naista onnistuttiin vangitsemaan 5. joulukuuta 1907 Ohranan ja Suomen poliisin yhteisessä ratsiassa Kellomäellä sijainneesta huvilasta, jossa Traubergs oli asunut nimellä Herman Holst.[1] Pietarin piirisotaoikeus tuomitsi Traubergsin ja kolme muuta ryhmän jäsentä kuolemaan 24. toukokuuta 1908.[4] Heidät hirtettiin Pietarissa muutamaa päivää myöhemmin.[5][1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j Erkki Vettenniemi: Suomi terrorin tukikohtana: kuinka Lenin tovereineen tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella, s. 9, 82, 117–122. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2019.
  2. a b c d Трауберг Альберт Давидович (venäjäksi) Энциклопедический словарь (2009), Dic.academic.ru. Viitattu 27.3.2022.
  3. a b c Yves Ternon: ”Russian Terrorism, 1878–1908”, s. 166–169 teoksessa The History of Terrorism: From Antiquity to Al Qaeda (ed. Gérard Chaliand & Arnaud Blin). University of California Press, Berkeley–Los Angeles–London 2007. Google Books (englanniksi)
  4. Tuomittuja waltiollisia. Turun Sanomat 26.5.1908, s. 3. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 27.3.2022.
  5. Pietarista. Uusi Suometar 2.6.1908, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 27.3.2022.