Akira
Akiran 8. osan kansi, jonka kuvassa sarjan nimihahmo, Akira
アキラ
(Akira)
Genre scifi, toiminta, kauhu
Manga
Tekijä Katsuhiro Ōtomo (大友克洋)
Julkaisija Kodansha
Sarjajulkaisulehti Young magazine
Ensimmäinen painatus 20. joulukuuta 1982 – 25. kesäkuuta 1990
Kirjojen lukumäärä 12
Elokuva: Akira
Ohjaaja Katsuhiro Otomo
Studio Toho
Julkaisupäivämäärä 18. heinäkuuta 1988
Kesto 124 min.

Akira (jap. アキラ) on tulevaisuuteen sijoittuva sarjakuva, jonka on luonut Katsuhiro Ōtomo. Tarina julkaistiin alun perin Japan’s Young Magazine -lehdessä vuosina 1982–1990, ja siinä on yhteensä yli 2 000 sivua.[1] Sarja on koottu kahdeksitoista albumiksi, jotka on käännetty myös suomeksi; Akira oli toinen Suomessa julkaistu mangasarja. Sarjan pohjalta tehtiin anime-elokuva vuonna 1988.[1]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tokiossa räjähtää uudentyyppinen pommi vuonna 1992, ja muutaman tunnin kuluttua syttyy kolmas maailmansota. Myöhemmin vanhan Tokion raunioille syntyy uusi metropoli, Neo-Tokio.

Vuonna 2030 moottoripyöräjengiläiset Kaneda ja Tetsuo ajelevat kielletylle vanhan Tokion alueelle. Tetsuolle sattuu onnettomuus ja pian paikalle ilmestyy armeija. Tetsuolle tehdään kokeita, ja hän alkaa saada psykokineettisiä voimia. Tetsuon ja Kanedan ystävyys joutuu koetukselle, ja Tetsuosta tulee kilpailevan pyöräjengin johtaja. Lopulta Kaneda yrittää oman jenginsä kanssa tappaa Tetsuon, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tetsuo herättää Akiran, jota on pidetty syväjäädytettynä vaarallisen suurien psyykkisten voimiensa takia. Akira aiheuttaa uuden räjähdyksen, joka raunioittaa Neo-Tokion. Uudelleen tuhoutuneen kaupungin asukkaat jakautuvat kahteen leiriin, joista toinen on Tetsuon johtama ”Suur-Tokion keisarikunta”, joka palvoo Akiraa jumalanaan, ja toinen syntyy muut psykokineettisiä voimia omaavat lapset yhteen keränneen Lady Miyakon ympärille.

Tetsuon voimat kasvavat kunnes ne vetävät vertoja Akiran voimille ja lopulta yhtyvät niihin valtavassa räjähdyksessä, synnyttäen uuden maailmankaikkeuden. Kanedan ja hänen ystäviensä johdolla Neo-Tokion raunioille perustetaan uusi valtio, joka saa nimekseen Suur-Tokion keisarikunta.

Eroavaisuuksia muokkaa

  • Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2019, kun taas sarjakuvan vuoteen 2030
  • Sarjakuvassa Akira tuhoaa Tokion vuonna 1992 (itämaisissa versioissa vuonna 1982), elokuvassa taas vuonna 1988
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Eggert, Brian: Akira Reviews. 17.11.2013. Deep Focus Reviews. Viitattu 30.6.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.