Avaa päävalikko

Akadimía (kreik. Ακαδημία) on kaupunginosa Ateenassa Kreikassa. Se sijaitsee aivan Ateenan ydinkeskustassa ja kuuluu kaupungin 1. suuralueeseen. Kaupunginosa on saanut nimensä sen alueella sijaitsevasta Ateenan Akatemiasta.

Akadimía
Ακαδημία
Akadimían kaupunginosaa.
Akadimían kaupunginosaa.
Kaupungin kartta, jossa Akadimía korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Akadimía korostettuna.
Kaupunki Ateena, Kreikka Kreikka
Suuralue 1.
Koordinaatit 37°58′52″N, 23°44′04″E
Lähialueet Exárcheia, Kolonáki, Psyrí, Sýntagma

Kaupunginosan pääkadut ovat Panepistimíou- ja Akadimías-kadut. Sen alueella sijaitsevat Akatemian lisäksi muun muassa Ateenan yliopiston päärakennus, Kreikan kansalliskirjasto, Kreikan keskuspankki sekä Ateenan rahamuseo. Kaupunginosassa sijaitsee myös Panepistímion metroasema eli Yliopiston metroasema.

Kaupunginosan pohjoispuolella sijaitsee Exárcheian kaupunginosa, koillispuolla Kolonáki, länsipuolella Psyrí ja eteläpuolella Sýntagma-aukion alue.