Avaa päävalikko

Ailo Gaup (18. kesäkuuta 194424. syyskuuta 2014) oli norjansaamelainen kirjailija ja uussamaani, jota on kutsuttu ensimmäiseksi ammattimaiseksi samaaniksi. Hän on kirjoittanut runokokoelmia, romaaneja ja omaelämäkerrallisia teoksia sekä ollut perustamassa saamelaisten kansallisteatteria Beaivváš Sámi Našunálateáhteria.

ElämäMuokkaa

Gaup syntyi Finnmarkissa vuonna 1944. Hänet lähetettiin nuorena Norjan eteläosiin sijaisperheeseen, jossa hän sai kristillisen kasvatuksen.[1][2]

Gaup keskittyi urallaan saamelaiskulttuurin elvyttämiseen. Hän työskenteli toimittajana Aftenpostenissa ja VG:ssä ja oli vuonna 1981 perustamassa saamelaisten kansallisteatteria Beaivváš Sámi Našunálateáhteria.[1] Gaup koki omien sanojensa mukaan ensimmäisen vaiheen hengellisestä heräämisestään osallistuessaan Alattionjokeen rakennetun vesivoimalan vastustamiseen.[2]

Gaup kirjoitti 1980-luvulla kolme runokokoelmaa, Joiken og kniven (1982), I Stallos natt (1984) ja Under dobbel stjernehimmel (1986).[1] Hänen ensimmäinen romaaninsa oli vuonna 1988 julkaistu Trommereisen.

Gaup vietti 1990-luvulla aikaa useita kertoja Esalen-instituutissa Kaliforniassa. Siellä Michael Harner opetti häntä uussamanismin käytäntöihin.[3] Gaup asettui tämän jälkeen Osloon ja ryhtyi ammattimaiseksi samaaniksi. Alkuun norjalainen uussamanismi oli pitkälti kopio Harnerin opeista, mutta Gaupin ja muiden norjalaisten uussamanien johdolla paikallinen uussamanismi liikkui saamelaiseen suuntaan.[4]

Gaup kirjoitti 2000-luvulla omaelämäkerran Sjamansonen.[2]

LähteetMuokkaa

  • Fonneland, Trude & Kraft, Siv Ellen: ”New Age, Sami Shamanisn and Indigenous Spirituality”. Teoksessa: Sutcliffe, Steven J. & Gilhus, Ingvild Saælid: New Age Spirituality: Rethinking Religion. Abingdon: Routledge, 2014. ISBN 978-1-84465-731-1. Google-kirjat (viitattu 14.3.2016). (englanniksi)
  • Kraft, Siv Ellen: ”Sami Neo-shamanism in Norway”. Teoksessa: Rountree, Kathryn: Contemporary Pagan and Native Faith Movement in Europe. New York: Berghahn Books, 2015. ISBN 978-1-78238-646-9. Google-kirjat (viitattu 14.3.2016). (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Solum, Eirik: Ailo Gaup: Minneord 25.9.2014. Alternativt Nettverk. Viitattu 14.3.2016. (norjaksi)
  2. a b c Kraft, s. 27.
  3. Kraft, s. 28.
  4. Fonneland & Kraft, s. 235.