Afganistanin kansalliskirjasto

ehdotettu rakennushanke, kansalliskirjasto

Afganistanin kansalliskirjasto (arab. کتاب خانه ملی جمهوری اسلامی افغانستان‎, engl. National Library of Islamic Republic of Afghanistan) on vuoden 2015 alussa Afganistanin hallituksen esittämä suunnitelma pääkaupunki Kabuliin rakennettavasta kansalliskirjastosta.[1][2] Päinvastoin kuin jotkut lähteet arvioivat[3], Afganistanissa ei vielä ole varsinaista kansalliskirjastoa. Alkujaan vuosina 2015–2018 rakennettavaksi esitetyn kansalliskirjaston uudisrakennuksen toteuttamiseksi ei suunnitelmasta vastannut ministeriö (Ministry of Urban Development Affairs) tai maan hallitus kuitenkaan ollut budjetoinut vuodelle 2015 lainkaan valtion rahoitusta. Suunnitelman mukaisia, 23 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoisiksi arvioituja rakennustöitä ei ollut vielä aloitettu kevääseen 2015 mennessä[1] (eikä syksyyn 2018 mennessä).

Maata seurannut analyysiryhmä totesi perustellusti, että kansalliskirjastohankkeen sijaan tulisi mieluummin keskittyä kirjastoverkon yleisen tilan ja lukutaidon kehittämiseen. Kehittämiskohteina analyysiryhmä mainitsee esimerkiksi Kabulin yleisen kirjaston (engl. Kabul Public Library, KPL). KPL oli vuonna 2015 Kabulin ainoa valtion omistama yleinen kirjasto ja maan vanhin julkinen kirjasto. Sen ohella kansalliskirjastolle tyypillisesti kuuluvia tehtäviä ovat hoitaneet muun muassa Kabulin yliopiston pääkirjasto ja yliopiston Afganistan-keskus (engl. Afghanistan Centre at Kabul University, ACKU), joiden toiminnot ja kokoelmat vaatisivat myös kehittämistä.[1][4][5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Qayoom Suroush: Reading in Kabul: The state of Afghan libraries 9.4.2015. Afghanistan Analysts Network (AAN, afghanistan-analysts.org. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)
  2. National library of Islamic Republic of Afghanistan 28.1.2015. via youtube.com. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)
  3. IFLA World Reports 2010 - Afganistan 2010. IFLA, ifla-world-report.org. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)
  4. Rebuilding the Libraries of Afghanistan rtloa.blogspot.com. 25.10.2011. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)
  5. Afghanistan Centre at Kabul University Kabulin yliopiston Afganistan-keskus, acku.edu.af. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)