Aapo Kukko

suomalainen sarjakuvapiirtäjä

  Aapo Kukko (s. 19. syyskuuta 1991 Kemi) on oululainen sarjakuvantekijä.

Hän valmistui medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain yksikön viestinnän ja käsikirjoittamisen linjalta vuonna 2014[1].

Kukko on herättänyt huomiota ja saanut myönteisiä arvosteluita sotasarjakuvallaan U-255 – Sukellus pohjoisessa. Todellisiin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin vapaasti pohjautuva sarjakuva kertoo toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen sukellusveneen toiminnasta Pohjois-Atlantilla ja Jäämerellä. Salla Brunou vertaa sarjakuvan ”intensiivisiä tuijotuksia, pysähtyneitä merimaisemia ja kohtalonhetkiä sodan taustamaisemissa” kuuluisan Hugo Prattin tuotantoon. Hän kuitenkin toteaa Kukon onnistuneen Pratt-vaikutteistaan huolimatta tekemään omantuntuisensa ja itsenäisen pitkän sotaseikkailusarjakuvan.

JulkaisutMuokkaa

  • Hibbo (2008–)
  • U-255 – Sukellus pohjoisessa I (MKKEntertainment 2008)
  • U-255 – Sukellus pohjoisessa II (MKKEntertainment 2010)
  • U-255 – Sukellus pohjoisessa III (MKKEntertainment 2011)
  • Aapo Kukko (kuvitus) & Mikko Mustasaari (käsikirjoitus): Aave Stream Cityssä. Lempo Kustannus, 2012.
  • Kukko, Aapo: Riekaleita. Arktinen Banaani, 2015.
  • Bagge, Tapani & Kukko, Aapo: Harmaa susi. Arktinen Banaani, 2016.
  • Kukko, Aapo & Hänninen, Ville: Sosialisti ja nihilisti. Täysi Käsi Oy, 2019.
  • Kukko, Aapo: Karmea Tarina: Kertomus Kongosta. Zum Teufel, 2019.
  • Astre, Tessa & Kukko, Aapo & Niva, Niko-Petteri: Huojuva Torni. Zum Teufel, 2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.