Avaa päävalikko

Aalto-yliopistokiinteistöt

kiinteistöjä omistava yhtiö

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy (aputoiminimi Aalto University Campus & Real Estate) on yksi kolmesta vuonna 2009 perustetusta osakeyhtiöstä, joihin siirrettiin Senaatti-kiinteistöjen koko yliopistokiinteistöjen toimiala.[1]

Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiö on kokonaan Aalto-korkeakoulusäätiön (yliopiston toimintaa toteuttava säätiö) omistama osakeyhtiö.[2]

HistoriaMuokkaa

26. marraskuuta 2009 tehdyllä valtioneuvoston päätöksellä Senaatti-kiinteistöiltä siirrettiin kolmelle osakeyhtiölle valtion kiinteistövarallisuutta yhteensä noin 1,78 miljardin euron arvosta. Tästä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n osuus oli noin 278 M€. Noin 46 % omaisuudesta siirtyi kaupalla, jonka yhtiö rahoitti lainalla ja 54 % omaisuudesta siirtyi apporttina vastineena suunnatusta osakeannista.[3] Siirtyvä omaisuus muodosti merkittävän osan Senaatti-kiinteistöjen taseesta, jonka loppusumma oli vuoden 2007 vahvistetun taseen mukaan noin 5,6 mrd. euroa.[4]

Yhtiöön 15. joulukuuta 2009 tehdyllä kaupalla ja apporttina siirtyneillä yliopistokampustonteilla on käyttämätöntä yleis- tai asemakaavatasoista rakennusoikeutta, jota Aalto-yliopistokiinteistöt Oy voi tulevaisuudessa hyödyntää. TKK:n ja HSE:n vuokrasopimukset siirtyivät Senaatti-kiinteistöiltä yhtiölle sellaisenaan.[1] Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu toimii yksityisissä vuokratiloissa Helsingin Arabianrannassa. Yhtiöllä on myös muita vuokralaisia, mutta yli 90 % tiloista on vuokrattu Aalto-korkeakoulusäätiölle.

Vuonna 2015 Aalto-yliopisto osti Senaatti-kiinteistöjen osuuden itselleen, jolloin sen omistusosuus nousi 100 prosenttiin.[5]

KiinteistötMuokkaa

Yhtiön johtoMuokkaa

  • Marianna Bom (hall. pj.)
  • Esa Ahonen (hall. jäsen)
  • Seppo Junnila (hall. jäsen)
  • Antti Ahlava (hall. jäsen)
  • Matti Parviainen (hall.jäsen)
  • Antti Tuomela (toimitusjohtaja) [6]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa