Tämä artikkeli kertoo 7400-piirisarjasta yleisesti. NAND-piiristä kertoo 7400.

7400-piirit on sarja TTL-logiikkapiiriperheen integroituja piirejä ja historiallisesti ensimmäisiä laajalle levinneitä TTL-perheen piirisarjoja. Nykyisin niiden pinnijärjestykseltään yhtenevien varianttien valmistuksen laajamittaisuus on tehnyt niistä de-facto standardin digitaalielektroniikkassa.[1]

7400-piirejä on satoja aina kiikuista, BCD-dekoodereihin, laskuripiireihin, loogisiin portteihin ja rekistereihin. Niiden käyttöjännitealue on yleensä 4,5-5,5 V.

Johdannaiset muokkaa

Nykyisin suuri osa 7400-sarjan piireistä on CMOS-tekniikalla valmistettuja johdannaisia, joilla on yhteensopiva pinnijärjestys. Alun perin piirien ominaisuudet toteutettiin bipolaaritransistoreilla, mutta nykyään käytetään usein kanavatransistoritekniikkaa, jonka ansiosta valmistuskustannukset ja tehonhäviöt ovat pienemmät. CMOS-tekniikalla saadaan myös laajempi käyttöjännitealue, esimerkiksi 2,0-6,0 V.

Piirejä valmistetaan useaan eri pakkaustyyppiin, esimerkiksi tavallinen PDIP reikäpiirilevyille ja pintaliitosversiot SO, SSOP ja TSSOP. Suurin osa 7400-piireistä on 14-nastaisia.

Nimeämiskäytännöt muokkaa

Piirien nimeäminen riippuu valmistus- ja pakkaustekniikasta. Valmistustekniikalla on vaikutusta piirin ominaisuuksiin, esimerkiksi nopeuteen, tehonkulutukseen ja käyttöjännitteeseen.[2]

Bipolaaritekniikalla tuotetut piirit:

  • 74 - ilman kirjainyhdistelmää perässä tarkoittaa perinteistä TTL-sarjan piiriä.
  • 74L - Low power, eli ylempään verrattuna alhaisempi teho
  • H - High speed, vanhempi suurempinopeuksinen malli
  • S - Schottky, (vanhentunut)
  • LS - Low power Schottky, matalampitehoinen versio ylemmästä
  • AS - Advanced Schottky,

CMOS-tekniikalla tuotetut piirit:

  • C - CMOS 4-15 V jännitealueelle, verrattavissa 4000-piirisarjan CMOS-piireihin
  • HC - High speed CMOS, suurempinopeuksinen CMOS
  • HCT - High speed, jännitealue yhteensopiva bipolaaripiirien kanssa
  • AC - Advanced CMOS

Piirin nimen perässä olevat viimeiset kirjaimet ilmoittavat pakkaustyypin:

  • N - PDIP (dual in-line package)
  • D - SO14 (small outline package), leveys 3,9 mm
  • DB - SSOP14 (shrink small outline package), leveys 5,3 mm
  • PW -TSSOP14 (thin shrink small outline package), leveys 4,4 mm

Lähteet muokkaa

  1. 1963: Standard Logic IC Families Introduced Computer History Museum. Viitattu 30.7.2017.
  2. http://www.ti.com/lit/ml/scyb004b/scyb004b.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa