3 naista on Robert Altmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1977. Se on unenomainen tarina kolmen naisen välisistä suhteista. Ujo ja pidättyväinen Pinky saa työpaikan vanhainkodista, jossa hän tutustuu terapeuttina toimivaan ulospäin suuntautuneeseen Millieen. Hän muuttaa pian Millien luokse asumaan, ja kuvioon ilmestyy myös vuokraisännän taiteellinen vaimo, joka on raskaana.[1]

3 naista
3 women
Ohjaaja Robert Altman
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Gerald Busby
Kuvaaja Chuck Rosher
Leikkaaja Dennis M. Hill
Lavastaja James D. Vance
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Lions Gate Films
Levittäjä 20th Century Studios
Ensi-ilta 11. marraskuuta 1977 (Suomi)
Kesto 124 min
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Shelley Duvall palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaana naisnäyttelijänä[2]. Hän on kirjoittanut valtaosan elokuvan dialogista, oman roolihahmonsa Millien vuorosanat kokonaan[3].

Matti Salo kirjoitti Helsingin Sanomissa, että 3 naista on ”Altmanin arvoituksellisin työ, niukoilta tapahtumiltaan hyvinkin selkeä ja havainnollinen, mutta merkitykseltään, kertovalta sisällöltään perin salattu ja ongelmallinen, mystinen elämys”. Unimaailmaa luotaava elokuva on Salon mukaan paradoksaalinen teos: ”Se on Altmanin vakavin, ’taiteellisin’ [--] ja eurooppalaisin tyylitelmä, uhmaileva itsenäisyyden julistus, lopullinen pesäero Hollywoodin kaavioihin. Toisaalta se on ohjaajansa naisvaltaisin ja epäitsekkäin yritys.”[3]

Peter von Baghin mukaan elokuvan teemana on päähenkilöiden kolmen ikäkauden merkityksien etsintä: ”Jokainen niistä osa amerikkalaisen ulkokuoren ja neuroosin sydänaluetta; niin sanotun normaalitilan ja mielenhäiriön välinen ero on usein hiuksenhieno. Kuten joissakin Ingmar Bergmanin elokuvissa, miehet ovat melkein kokonaan ulkopuolisia, välttämätön paha, tai yleisen tylsämielisyytensä vuoksi vain jonkinlainen surkea läiskä nurkassa.”[4]

Näyttelijät muokkaa

 Shelley Duvall  Millie Lammoreaux  
 Sissy Spacek  Pinky Rose  
 Janice Rule  Willie Hart  
 Robert Fortier  Edgar Hart  
 Ruth Nelson  Mrs. Rose  
 John Cromwell  Mr. Rose  
 Sierra Pecheur  Mr. Bunwell  
 Craig Richard Nelson  tri Maas  
 Maysie Hoy  Doris  
 Belita Moreno  Alcira  
 Leslie Ann Hudson  Peggy  
 Beverly Ross  Deidre  
 John Davey  tri Norton  

Lähde: [5]

Lähteet muokkaa

  1. 3 Women. (2020). In M. J. Tyrkus (Ed.), VideoHound's Golden Movie Retriever (2020 ed., p. 1590). Gale. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.5.2022.
  2. Shelley (Alexis) Duvall. (2005). In Gale Literature: Contemporary Authors. Gale. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.5.2022.
  3. a b Salo, Matti: Kasvotusten Altman ja naiset. Helsingin Sanomat, 26.11.1977, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  4. Bagh, Peter von: Elokuvan historia, s. 488. Uudistettu laitos. Otava, 1998. ISBN 951-1-14868-0.
  5. 3 Women Elonet. Viitattu 31.7.2022.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.