101 tapaa tappaa aviomies

101 tapaa tappaa aviomies: menetelmällinen murhamysteeri on Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan kirjoittama teos. Teoksessa varioidaan samaa tarinaa 101 erilaisella tavalla. Tarinan pohjana on Alibi-lehdessä vuonna 1983 kerrottu murhatapaus, jossa nainen ampui aviomiehensä. Naista ei kuitenkaan tuomittu, vaan syylliseksi todettiin aviomies, joka oli pitkään ollut väkivaltainen vaimoaan kohtaan.[1][2]

101 tapaa tappaa aviomies
Kirjailija Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola
Kieli suomi
Kustantaja Siltala
Julkaistu 2022
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 202 sivua
ISBN 978-952-234-806-7
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teoksen alkusanoissa kirjoittajat kertovat, että lähtökohtana kirjan tekemiselle oli eräässä illanvietossa herännyt ihmettely, kuinka bestsellerit rakennetaan usein nuoren naisen väkivaltaisen kuoleman ympärille. Samaa aihetta suositaan muussakin kulttuurissa, kuten kuvataiteessa ja televisiosarjoissa. He toteavat, että "kuoleman pornografia ja 'nekroromantismi' kukoistavat". "Kuoleman pornografia" -käsitteen on luonut Geoffrey Gorer (1905–1985) vuonna 1955 kirjoittamassaan artikkelissa "The Pornography of Death", ja selittää kuoleman suosiota aiheena sillä että luonnollinen kuolema on länsimaissa siirretty piiloon ja siksi väkivaltainen kuolema pulpahtaa esiin fantasioina, joita erilainen viihde tarjoaa yleisölle. Tätä pohdittuaan Lindstedt ja Vuola halusivat kääntää asetelman ympäri: väkivallan tekijä on nainen ja uhri mies.[3]

Kirjan muodon idea tuli Raymond Queneaun teoksesta Tyyliharjoituksia (Otava 1991), jossa Queneau toistaa 99 kertaa pikku tarinan eri tyylilajeissa. Aihetta kehitellessä heille tuli eteen Simon Bondin makaaberi kuvakirja Satayksi tapaa käyttää kuollutta kissaa (Kustannus-Mäkelä 1982), jossa kissanraatoa varioidaan 101 tavalla. Kirjan aihetta he eivät vastoin ennakko-oletuksia löytäneet amerikkalaisista sanomalehdistä vaan Alibista.[4]

Kirjassa sovelletaan menetelmällisen kirjallisuuden keinoja. Sovellettavia oulipolilaisia rajoituksia ovat muiden muassa lipogrammi ja homoleksikaalinen käännös.[5] Teos sisältää myös muunnelmia, kuten pastisseja, historiallisia runomuotoja (tanka, sonetti, balladi), vitsejä ja ja puhetapojen parodiaa (mansplainaus, intersektionaalinen feminismi, urheiluselostus). Kirjoittajien mukaan kirjoittamiseen liittyy aina rajoitteita ja kirjoittaja tekee valintoja ja rajauksia tiedostaen tai tietämättään. Esimerkiksi runous on perustunut sääntöihin ja rajoitteisiin, kuten runomuotoihin ja -mittoihin. Tottumuksen vuoksi kaavamaisuutta ei kuitenkaan aina havaita.[6]

Arviot muokkaa

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Antti Majander esittää arviossaan aluksi näkemyksensä: "En luullut tietäväni kirjallisuudesta kaikkea. Mutta silti, auts!" ja luettelee muutaman eteen tulleen termin, joiden selityksiä hän on kirjasta lukenut. Hän arvioi että kirjaa tuskin jaksaa lukea yhdellä istumalla kannesta kanteen, sieltä täältä luetut makupalat sivistävät lukijaa huomaamatta. Lopuksi hän toteaa, että alkuperäisen tarinan mies lienee saanut ansionsa mukaan, kun vaimo pääsi ilman tuomiota.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Ylikangas, Maaria: Kirja-arvostelu. 101 tapaa ja syytä käyttää kuollutta aviomiestä kirjallisen muuntelun raaka-aineena Helsingin Sanomat. 6.2.2022. Viitattu 21.6.2022.
  2. Saari, Mikko: Luovuus kukkii rajoitusten keskellä – arviossa Lindstedtin ja Vuolan 101 tapaa tappaa aviomies Kulttuuritoimitus. 11.4.2022. Viitattu 21.6.2022.
  3. Lukijalle, s. 9–10.
  4. Lukijalle, s. 10–11.
  5. Lukijalle, s. 13–14.
  6. Lukijalle, s. 14–15.
  7. Antti Majander. Abiomies kuolkoon sadalla ja yhdellä maukkaalla tavalla. Toimittaja suosittelee. Helsingin Sanomat 28.5.2022 s. B 7 (Verkkoversio 27.5.2022)

Aiheesta muualla muokkaa