Avaa päävalikko

ʻAkilisi Pōhiva

tongalainen poliitikko

Samuela ʻAkilisi Pōhiva (7. huhtikuuta 1941 Fakakakai, Tonga12. syyskuuta 2019[1]) oli tongalainen poliitikko, joka oli maan pääministerinä vuodesta 2014 kuolemaansa asti. Tongan parlamenttiin hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Pōhiva oli aktiivinen maan demokratialiikkeessä ja vaati muun muassa korruption kitkemistä ja hallinnon läpinäkyvyyttä.

ʻAkilisi Pōhiva
Akilisi Pohiva ITU 2016.jpg
Tongan pääministeri
30. joulukuuta 2014 – 12. syyskuuta 2019
Edeltäjä Sialeʻataongo Tuʻivakanō
Seuraaja Sēmisi Sika (vt.)
Kansanedustaja
1987–2019
Henkilötiedot
Syntynyt 7. huhtikuuta 1941
Fakakakai, Tonga
Kuollut 12. syyskuuta 2019 (78 vuotta)
Auckland, Uusi-Seelanti
Tiedot
Puolue Paati Temokalati ʻa e ʻOtu Motu ʻAngaʻofa (2010–)
Muut puolueet Human Rights and Democracy Movement (–2010)

Nuoruus ja opettajanaMuokkaa

ʻAkilisi Pōhiva syntyi vuonna 1941 Fakakakain kylässä.[2] Hän sai opetusluvan vuonna 1961 ja opiskeli myöhemmin Etelä-Tyynenmeren yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1978.[3] Hän opiskeli yliopistossa historiaa, politiikan tutkimusta ja sosiologiaa.[2]

Pōhiva toimi opettajana useiden vuosien ajan. Hän opetti myös historiaa Etelä-Tyynenmeren yliopiston Tongan kampuksella.[4]

Poliittinen uraMuokkaa

Pōhiva oli aktiivinen Tongan demokratialiikkeessä 1970-luvun lopulta asti. Hän oli mukana 1980-luvun alussa liikkeen Matalafo Laukai -nimisessä kuukausittaisessa radio-ohjelmassa ja toimi sen jälkeen myös liikkeen kuukausittaisen lehden Keleʻan toimittajana.[4]

Tongan parlamenttiin Pōhiva valittiin vuonna 1987 Tongatapun vaalipiiristä.[4] Hän taisteli poliittisen uransa aikana Tongan monarkiaa vastaan ja pyrki edistämään demokratiaa ja läpinäkyvyyttä sekä kitkemään korruptiota.[5] Hänet vangittiin vuonna 1996 Tonga Timesin päätoimittajan kanssa lehdistönvapauteen liittyvässä jutussa ja vuonna 2002 häntä syytettiin kansankiihottamisesta, kun hän oli julkaissut artikkelin Tongan kuninkaan salaisesta omaisuudesta.[3]

Pōhiva perusti vuoden 2010 vaaleja varten Paati Temokalati ʻa e ʻOtu Motu ʻAngaʻofa -puolueen (”Ystävällisten saarten demokraattinen puolue”). Pōhiva toimi vuonna 2011 terveysministerinä, ja vuonna 2014 hänet valittiin maan uudeksi pääministeriksi. Hänellä oli pääministerinä myös ulkoasioiden ja ulkomaankaupan ministerin sekä sisäasianministerin salkut.[4] Vaikka Pōhiva on taistellut lehdistönvapauden puolesta, pääministerinä hän sai kritiikkiä hyökättyään useasti valtion omisteisen Tonga Broadcasting Commissionin toimittajien kimppuun. Pōhiva syytti TBC:n toimittajia ”hallituksen vihollisiksi”[6] Pōhiva valittiin uudestaan pääministeriksi vuonna 2017.[1]

Pōhiva kärsi viimeisten vuosiensa aikana terveysongelmista, ja häntä hoidettiin vuoden 2019 aikana pitkään maksavaivojen takia Aucklandissa Uudessa-Seelannissa.[1] Häntä oli hoidettu Tongan pääkaupungissa Nukuʻalofassa parin viikon ajan, kun hänet päätettiin syyskuussa siirtää Aucklandiin.[7] Keuhkokuumeesta kärsinyt Pōhiva kuoli seuraavana päivänä, ja hänen tilalleen virkaa tekeväksi pääministeriksi nousi Sēmisi Sika.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Tongan PM 'Akilisi Pohiva dies, aged 78 12 September 2019. RNZ. Viitattu 12 September 2019.
  2. a b Tonga (pdf) Ministerio de Asuntos Exteriores y Cooperación. Viitattu 30.6.2017. (espanjaksi)
  3. a b Robert D. Craig: Historical Dictionary of Polynesia, s. 214–215. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, Inc, 2011. ISBN 978-0-8108-6772-7. Google-kirjat (viitattu 30.6.2017).
  4. a b c d Prime Minister Prime Minister's Office. Viitattu 30.6.2017. (englanniksi)
  5. 18th PGA Annual Defender of Democracy Awards 9.12.2013. Parliamentarians for Global Action. Viitattu 30.6.2017. (englanniksi)
  6. Paul Thompson: Tongan prime minister launches attack on public broadcaster's independence Stuff. 22.5.2017. Fairfax New Zealand Limited. Viitattu 30.6.2017. (englanniksi)
  7. Tongan PM, 'Akilisi Pohiva, medevaced to Auckland RNZ. 11.9.2019. Radio New Zealand. Viitattu 12.9.2019. (englanniksi)