Mark (Kemiö)

kylä-ryhmä Kemiönsaaren kunnassa
(Ohjattu sivulta Östermark (Kemiö))

Mark on neljästä kylästä muodostuva alue Kemiön etelälaidalla nykyisessä Kemiönsaaren kunnassa.

Östermark, Västermark, Kastkärr ja Labböle muodostavat Markin. Alueella asuu 57 ihmistä (vuonna 2017).[1] Aluetta rajaavat etelässä Vestlax, idässä Pederså, pohjoisessa Bjensböle ja lännessä Västanfjärd. Markin läpi virtaa Taponjoen latvahaara, jonka varrella alueen pellot ovat. Muutoin Mark on mäkistä ja kosteikkoista metsämaata. Alueen eteläreunalla on useita soita. Markin asutus sijaitsee alueen tiestön varrella ja vanhat kyläkeskukset ovat jokseenkin yhtenäisiä.[2][3]

Mark on varhaiskeskiaikainen kylä, joka 1600-luvulla jaettiin kahtia. Labböle ja Kastkärr ovat peräisin 1500-luvulta. Vuoden 1566 veroluettelon perusteella Mark oli kylistä suurin 13 talolla, kun Kastkärrissä oli neljä taloa ja Labbölessa kaksi. Markin jaon jälkeen Västermark oli aluksi yksinäistalo ja Östermarkin taloluku putosi neljään. Suuria muutoksia alueen kylien rakenteeseen ei tullut ennen isojakoa. Isojaossa Labbölen talot jaettiin kahtia, kuin myös Västermarkin talo. Östermarkiin halottiin kaksi uutta taloa, mutta Labbölessä taloja ei jaettu. Taloja on vähitellen siirretty yhteisiltä kylätonteilta omille mailleen, osa vasta 1900-luvun alussa. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Markiin syntyi paljon uusia pientiloja torppien itsenäistyessä ja jonkinlainen alueellinen keskus on syntynyt Östermarkiin, jossa toimi kauppa ja kansakoulu.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Asukasrakenne 2017 postinumeroalueittain Tilastokeskus. Viitattu 14.4.2021. [vanhentunut linkki]
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 14.4.2021.
  3. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 14.4.2021.