Avaa päävalikko
Sellutehdas rautatieltä päin kuvattuna

Äänekosken sellutehdas oli Metsä Fibren (entisen Metsä-Botnian) Äänekoskella, Keski-Suomessa toimiva sellutehdas, jonka toiminta lopetettiin vuonna 2017, kun Äänekosken biotuotetehdas valmistui. Vuonna 1985 perustettu sellutehdas tuotti havu- ja lehtipuusellua pääasiassa omistaja-asiakkaille, mutta myös markkinaselluksi. Merkittävä osa tehtaan tuotannosta toimitettiin kotimaiseen jatkojalostukseen, mutta osa tuotannosta toimitetaan myös ulkomaille.[1]

Tehtaalla työskenteli loppuvaiheessa yli 170 ihmistä, ja se on yksi Äänekosken suurimmista työllistäjistä. Tehtaanjohtajana toimi vuosina 2009–2015 Camilla Wikström.[1][2][3]

Tehdas tuotti loppuaikoinaan 530 000 tonnia ECF-valkaistua sellua vuodessa. Se oli erikoistunut tuottamaan sellua kartongin, pehmo- ja erikoispaperin valmistukseen.[1] Vuonna 2008 tehtaalla investoitiin uuteen, metanolipohjaiseen valkaisuprosessimuutokseen, jonka ansiosta tehtaan ympäristöpäästöt vähenivät.lähde?

Sellutehdas oli osa tehdasintegraattia, johon kuului sellutehtaan lisäksi ja Metsä Boardin kartonkitehdas sekä Cp Kelcon ja Specialty Mineralsin tuotantolaitokset sekä M-Realin paperitehdas, joka lopetettiin 2012. Integraattiin kuului myös Äänevoima, joka tuotti energiaa sellutehtaan jätteenä syntyvästä puunkuoriaineksesta.[4]

Vuonna 2013 Metsä Fibren emoyhtiö osuuskunta Metsäliitto ilmoitti aloittavansa investointisuunnitelman uuden biotuotetehtaan rakentamisesta. Metsä Fibre teki siitä 21. syyskuuta 2015 rakentamispäätöksen. Biotuotetehdas aloitti tuotannon syksyllä 2017. Uusi tehdas rakennettiin samalle alueelle Äänekosken sellutehtaan kanssa.[5]

Äänekosken sellutehtaan purkaminen aloitettiin marraskuun alkupuolella 2017. Purkamisen oli määrä olla valmis viimeistään maaliskuussa 2019.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Äänekosken sellutehdas Metsä Fibre. Viitattu 19.1.2017. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  2. Tietoa Äänekoskesta web Archive: Äänekosken kaupunki. Viitattu 26.2.2019. (suomeksi)
  3. Tuomas Lehtonen: Biotuotetehdas pystyyn - luotsaajana Camilla Wikström Metsään. 23.10.2015. Web Archive: Suomen metsäkeskus. Viitattu 26.2.2019. (suomeksi)
  4. Hannes Mäntyranta: Äänekoski käyttää viiden päivän puuntuotannon vuodessa Metsäyhdistys. 25.2.2016. Helsinki: Suomen Metsäyhdistys ry. Viitattu 19.1.2017. (suomeksi)
  5. Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsä Group. Viitattu 19.1.2017. (suomeksi)
  6. http://aksa.fi/tehasta-pukkaa-suljettu-sellutehdas-puretaan-ja-kierratetaan-rekkalasti-kerrallaan/