S

latinalaisten aakkosten 19. kirjain

S (s) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 19. kirjain. Kirjaimen nimi on suomen kielessä äs (aiemmin myös es)[1] ja äännearvo tavallisesti [s].

Latinalaisten suuraakkosten S-kirjainta vastaa pienaakkosissa tavallisesti s. Aiemmin pienaakkosena käytettiin myös ſ-kirjainta (ns. pitkä s), erityisesti fraktuurakirjaimissa. Saksan kielessä puolestaan ss-yhdistelmä merkitään tietyissä tilanteissa ß-kirjaimella.

Kreikkalaisessa kirjaimistossa latinalaista S-kirjainta vastaa sigma (Σ, σ, ς), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen С (с). Makedonian aakkosiin kuuluva kyrillinen Ѕ (ѕ) on samannäköinen mutta äännearvoltaan erilainen.

S suomen kielessä muokkaa

S-kirjaimella merkitään suomessa konsonanttia, joka ääntyy tavallisesti soinnittomana alveolaarisena sibilanttina [s]. Sillä on kuitenkin myös allofoneja eli samaa merkitseviä variantteja. S voi ääntyä suomessa ns. suhuässänä [ʃ] tai vokaalien välissä soinnillisena [z]:na, äänneympäristöstä ja puhujasta riippuen.[2]

Suomalainen [s]-äänne on erilainen kuin useiden eurooppalaisten kielten s:[3]

  1. kielen kärki nousee aina ylös hampaiden taakse
  2. suomalainen s ei muutu selvästi soinnilliseksi vokaalien välissä
  3. se on vähän lyhempi kuin esim. englantilaisen s
  4. se ei ole niin "terävä" kuin esim. saksan, ruotsin tai englannin s.

S-kirjaimen lisäksi suomessa käytetään myös Š-kirjainta vierasperäisissä sanoissa.

S muissa kielissä muokkaa

S-kirjain äännetään muissakin kielissä tavallisimmin [s], joskus myös [ʃ] – näin esimerkiksi unkarissa. S-kirjain voi ääntyä myös [z] kuten esimerkiksi englannissa ja saksassa.[3]

S esiintyy monien kielten kirjainyhdistelmissä, jotka vastaavat tiettyjä foneemeja – lähinnä /s/ tai /ʃ/. Tällaisia kirjainyhdistelmiä ovat muun muassa sh, sch, sz, skj ja sj.

Muita esitystapoja muokkaa

 

S s
ASCII 83 115
Unicode U+0053 U+0073

S-kirjaimen merkityksiä muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  2. Ojutkangas, Krista & Larjavaara, Meri & Miestamo, Matti & Ylikoski, Jussi: Johdatus kielitieteeseen, s. 97. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2009. ISBN 978-951-0-32577-3.
  3. a b Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.3 Frikatiivit s, h, (f, š)) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 17.7.2013. Viitattu 18.8.2014.
  4. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 9.1.2014.

Aiheesta muualla muokkaa