Pukkipalo

Pukkipalon aarnialue tai yleisesti pelkkä Pukkipalo on Nousiaisten kunnassa, Kurjenrahkan kansallispuiston alueella sijaitseva aarniometsä, jota pidetään Varsinais-Suomen edustavimpana.

Pukkipalon vanha metsä on maakunnan edustavimpia. Metsän laidalla kasvaa runsaasti eri-ikäistä puustoa pienistä kuusentaimista aina suuriin mäntykeloihin ja maahan kaatuneeseen lahopuuhun asti.

Historia ja yleiskuva

Pukkipaloa pidetään Varsinais-Suomen komeimpana aarniometsänä ja se on yksi lounaisen Suomen viimeisistä yhtenäisistä vanhapuustoisista havumetsäalueista. Pukkipalon säilymisen luonnontilaisena on taannut sen valinta Metsähallituksen aarnialueeksi jo vuonna 1958. Tätä ennenkään metsiä ei ollut hakattu kymmeniin vuosiin. Täysin luonnontilainen ei Pukkipalo kuitenkaan ole, sillä alueelta on hakattu suurimpia puita 1900-luvun alussa ja 1930-luvulla metsään on myös kaivettu muutamia ojia. Alue suojeltiin lailla vuonna 1998, kun Pukkipalonkin kattanut Kurjenrahkan kansallispuisto perustettiin. Alueen ojia on tukittu ennallistamistoimien yhteydessä 2000-vuosikymmenellä.

Metsät ja puusto

Pukkipalon luonnonmetsän kaltaisena säilyneellä aarnialueella kasvaa runsaasti suuria, usein yli 150-vuotiaita puita. Pukkipalossa on myös runsaasti lahopuuta. Tiheimmillään puuta on yli 500 kuutiometriä hehtaarilla. Alueen alavilla ja paikoin kosteapohjaisilla osilla kasvaa pääasiassa vanhoja kuusia. Keskiosan avoimien kallioiden ympärillä ja korkeammilla paikoilla on puolestaan runsaasti suuria, kilpikaarnaisia mäntyjä. Myös keloja ja maapuita on runsaasti. Lehtipuut sen sijaan puuttuvat muutamia haapoja ja koivuja lukuun ottamatta Pukkipalosta lähes kokonaan. Keskiosiltaan aarnialue on soistunut voimakkaasti, mikä on lisännyt kaatuvan ja lahoavan havupuun määrää. Pukkipalon reunoilla on myös muutamia isovarpurämeen reunustamia avosoita. Pukkipalon kivennäismaasaarekkeista suurin osa on jäätikkösyntyisiä moreenikumpuja.

Eliölajisto

Luontopolun reunalla kasvavaa kantokääpää tavataan yleisesti koko Pukkipalon alueella.

Pukkipalo on lahottajasienilajistoltaan Varsinais-Suomen edustavin, sillä alueen vanhat sekä lahonneet puut ylläpitävät monipuolista lajistoa. Näihin lajeihin kuuluvat esimerkiksi uhanalaiset rusokantokääpä ja pursukääpä sekä harvinaiset hentohaprakääpä, korpiludekääpä, rusokääpä ja riekonkääpä. Pukkipalossa tavattavia lahopuusta riippuvaisia hyönteisiä ovat puolestaan muun muassa uhanalainen kovakuoriainen rosopehkiäinen sekä aiemmin uhanalaisina pidetyt ludelajit aarnilatikka ja ruskolatikka.

Pukkipalon perhoslajisto muistuttaa rehevän kuusisekametsän lajistoa, mutta myös suo- ja kosteikkolajeja tavataan alueella. Aarnialueen runsaimpia perhoslajeja ovat tehdyissä kartoituksissa olleet muun muassa isomittari, mustikkalehtomittari ja maitolehtimittari. Vanhoja metsiä jossain määrin suosivista lajeista Pukkipalossa on tavattu muun muassa metsäpohjanmittari, laikkuvarpumittari, pohjanrengasmittari, kuusikkoharmomittari ja metsäsammalkoi. Pukkipalon suo- ja kosteikkolajistoa edustavia lajeja ovat puolestaan esimerkiksi pensasmittari, alpimittari, kanervapikkumittari, suomittari, pyörösiipi, koiyökkönen ja sarakiiltoyökkönen. Yhteensä alueelta on tehdyissä kartoituksissa löytynyt 112 suur- ja 61 pikkuperhoslajia. Suuresta lajimäärästä huolimatta harvinaisia tai uhanalaisia perhoslajeja ei alueelta kuitenkaan ole löytynyt.

Lahopuun runsaus näkyy myös linnustossa kolopesijöiden suurena määränä: alueella tavatuista vähintään 30 lintulajista ainakin 18 on kolopesijöitä. Pukkipalon linnustoon kuuluvat muun muassa helmipöllö ja viirupöllö. Tikoista pohjantikka, harmaapäätikka, palokärki ja käpytikka sekä esimerkiksi kirjosieppo, leppälintu ja puukiipijä pesivät alueella. Nisäkkäistä Pukkipalossa on tavattu muun muassa liito-orava, ilves ja näätä. Tavallisempia metsässä tavattuja eläimiä ovat esimerkiksi metsäjänis, orava, kettu, supikoira, valkohäntäpeura ja hirvi.

Aarnialueen kasvillisuutta luonnehtivat runsaiden karhunsammalkasvustojen lisäksi vanamot, talvikit ja oravanmarjat. Kämmekkäkasveista Pukkipalossa kasvaa sekä maariankämmekkää että yövilkkaa.

Retkeily

Jo ennen kansallispuiston perustamista Pukkipalo on ollut suosittu retkeily- ja opetuskohde. Nykyään Pukkipalossa kulkee noin kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrelle on pystytetty vanhan metsän lajistosta kertovia opastauluja. Se on osa Kuhankuonon retkeilyreitistöön kuuluvasta, yhdeksän kilometrin mittaisesta Pukkipalon reitti -nimisestä rengasreitistä. Luontopolulle on matkaa lähimmältä pysäköintialueelta noin kaksi kilometriä.

Lähteet

• Lauri Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla - Retkikohteita Turun pohjoispuolella. Omakustanne. Raisio: Lauri Hokkinen, 2003. ISBN 952-91-6688-5.

• Kari Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla - Osa 1: Puurijärvi-Isosuo, Kurjenrahka, Torronsuo, Kurasmäki, Tammimäki ja Lenholm. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Sarja A No 57. Vantaa: Metsähallitus, 1996. ISBN 951-53-0863-1.

• Lassi Lähteenmäki, Veijo Peltola, Lasse Porsanger, Anne Raunio & Pekka Sundholm (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto. Forssa: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, 1991.