Museonäyttely
Museonäyttely on museoiden tunnetuin toimintamuoto, sillä näyttelyissä museot kohtaavat yleisönsä. Museonäyttelylle on monia erilaisia määritelmiä, mutta käytännössä ne ovat museon toimialaan liittyvien esineiden kokoelma, jotka on järjestelty esteettisesti tai tiedollisesti.
Museonäyttelyitä on periaatteessa kaksi pääryhmää. Perusnäyttelyt olivat 1960-luvulla oikeastaan ainoa näyttelytyyppi. Ne esittävät museoiden ydinkokoelmaa ja ovat pystyssä jopa yli kymmenen vuotta. Erikoisnäyttelyt puolestaan ovat tilapäisiä, ja niissä käsitellään esimerkiksi jotain erikoisaluetta, tutkimustulosta tai ajankohtaista aihetta. Museot ovat alkaneet koota 2000-luvulla myös näyttelyitä internetiin.
Näyttelysuunnittelussa valitaan näyttelyn muun muassa tavoitteet ja käytettävät tekniikat. Näyttelyissä esineistöä voidaan tukea esimerkiksi tekstillä ja kuvituksella. Usein esineiden yhteydessä on lyhyt teksti esineen käytöstä. Museoissa käytetään näyttelyn elävöittämiseen monia muitakin tekniikoita, dioraamat ovat yleisiä erityisesti luonnontieteellisissä museoissa, audiovisuaalisilla tekniikoilla tuodaan esimerkiksi tunnelmaa taidemuseoihin ja erilaiset osallistavat tekniikat antavat kävijöiden esimerkiksi pelata, kosketella esineita tai kokeilla historiallisia vaatteita.
Määrittely muokkaa
Museonäyttelylle on useita määrittelyitä. Niille kaikille yhteistä on yleisö tai julkisuus, tila ja esineet. Lisäksi museonäyttelyn piirteitä voivat olla vuorovaikutus, tiedon, ideoiden ja tunteiden välitys, suunnitellut kulkureitit, teemallisuus ja tarinan kerronta. Museologi G. Ellis Burcaw’n mukaan näyttely on ”taiteeseen, historiaan, tieteeseen tai teknologiaan liittyvien esineiden kokoelma, jossa kävijä liikkuu esteettisesti tai tiedollisesti järjestetyltä yksiköltä toiselle.” Suomalaiset museonjohtajat Jouko Heinonen ja Markku Lahti ovat puolestaan sanoneet näyttelyn olevan näytteillepanoa ja tulkintaa. Museo kommunikoi niissä katsojan kanssa esineiden ja muun materiaalin kautta.[1]
Museot asettavat esineet ja näytteensä yleisön ulottuville näyttelyissä. Ne edustavat suurimmalle osalle ihmisistä museoiden ensisijaista ja perinteistä tehtävää, sillä niissä museo kohtaa yleisönsä.[2] Koska näyttelyt ovat museotyön näkyvin puoli, suurelle yleisölle 'museo' ja 'näyttely' esiintyvät toistensa synonyymeina.[3]
Museot pyrkivät näyttelyissään vastaamaan sivistystehtäviinsä ja toisaalta kävijöidensä viihdeodotukseen tarjoamalla elämyksiä, jotka vetoavat erityisesti näköaistiin.[4]
Näyttelytyypit muokkaa
Perusnäyttelyt muokkaa
Museot olivat aiemmin yhtä kuin niiden kokoelmat, mutta kokoelmien kasvaminen on vaikuttanut siihen, että esineiden määrää ja esilläolo aikaa jaetaan perusnäyttelyiden ja erikoisnäyttelyiden välillä. Museonäyttelyt olivat oikeastaan 1960-luvulle asti perusnäyttelyitä.[5] Perusnäyttelyllä tarkoitetaan pitkään pystyssä olevaa näyttelyä. Sen elinkaari on kymmenen vuotta tai jopa pidempään. Tällaisessa näyttelyssä käytetään usein kestäviä näyttelymateriaaleja ja rakenteita. Lisäksi esitetyn tiedon pitää olla hyvin tutkittua, sillä virheitä voi olla vaikea korjata.[6]
Kulttuurihistoriallisten museoiden perusnäyttelyssä pyritään yleensä kertomaan tarinaa, joka liittyy museon edustamaan alaan ja maantieteelliseen alueeseen. Taidemuseoissa perusnäyttelyt voivat rakentua pelkästään teosten ympärille, jolloin esille laitetaan yleensä kokoelman parhaimmat teokset. Taidemuseoiden perusnäyttelyt voidaan kuitenkin koota myös valitun opintokokonaisuuden tai paikallisen kuvataiteen esittelyn ympärille. Luonnontieteellisissä museoissa perusnäyttelyt ovat muodostuneet usein erilaisten lajien tai ekologisten elinympäristöjen esittelyyn.[7] Perusnäyttelyt esittävät museoiden viestinnällisen perussanoman. Niille annetaan usein kuvaileva nimi, jolla pyritään alleviivaamaan näyttelyn kerronallisuutta.[8]
Vaihtuvat näyttelyt muokkaa
Useimmat museot järjestävät joka vuosi vaihtuvia näyttelyitä, joiden sesonkiaikaa ovat lomakaudet, jolloin näyttelyihin käytetään enemmän resursseja. Muutamista viikoista kuukausiin esillä olevaa näyttelyä voidaan kutsua vaihtuvaksi, tilapäiseksi tai erikoisnäyttelyksi. Vaihtuvat näyttelyt luodaan rajatuksi ajaksi ja tietystä aiheesta.[8] Joskus tilapäisnäyttelyistä voi tulla puolipysyviä, sillä ne voivat jäädä pitkäksi aikaa paikalleen suosion ansiosta tai määrärahojen puutteen vuoksi.[6] Vaihtuvaa näyttelyä voidaan kutsua myös erikoisnäyttelyksi, kun sinne on koottu esille harvoin nähtävillä olevaa esineistöä. Tällaiset näyttelyt tavoittelevat usein paljon yleisöä, ja niitä markkinoidaan voimakkaasti. Vaihtuvat näyttelyt voivat lisäksi muuttua kiertonäyttelyksi, joita toteutaan myös omina kokonaisuuksinaan. Kiertonäyttelyitä voidaan vuokrata tai lainata muille museoille.[9]
Vaihtuvissa näyttelyissä käsitellään jotain erityistä aihetta, esimerkiksi jotain museon erikoisaluetta, tutkimustulosta, paikallista merkkivuotta tai vuotuista juhlaa. Aihe voi liittyä henkilöön, tapahtumaan tai johonkin muuhun teemaan.[10] Vaihtuvat näyttelyt ovat usein yleisölle näkyvin osa museotyöstä, sillä museot saattavat markkinoida uutta avautuvaa näyttelyä.[8] Niissä museot voivat olla myös kokeilevimpia ja testata esimerkiksi uusia esitystapoja.[10]
Museonäyttelyt ovat levinneet myös internetiin, ja museot ovat julkaisseet verkkonäyttelyitä. Virtuaalimuseoissa voidaan jopa luoda verkkoon virtuaalinen kopio museorakennuksesta ja sen näyttelyistä.[11]
Suunnittelu muokkaa
Jokainen museonäyttely on itenäinen tuotteensa, mutta samalla ne ovat osa museon toiminta- ja viestintästrategiaa. Näyttelyt tulisikin suunnitella siten, että ne ilmentävät museon toiminta-ajatusta ja tavoitteita sekä sopisivat tyylillisesti museon ilmeeseen.[12] Näyttelytoiminnassa ja niiden suunnittelussa pitää ottaa huomioon näyttelypolitiikka, joka on museokohtainen ohjeisto näyttelyiden ohjelmistosta, toteuttamisesta, laajuudesta ja kustannuksista.[13]
Näyttelysuunnittelussa lähdetään liikkelle kysymyksistä, joihin yritetään saada vastauksia. Ensimmäisenä kysymyksenä on ”miksi?”, koska näyttelyn toteuttamisen pitää lähteä toiminta-ajatuksen näkökulmasta.[14] Sen jälkeen tutkitaan näyttelyn kohderyhmää (”kenelle?”), näyttelyteemaa (”mitä?”), paikkaa (”missä?”), esitystapaa (”miten?”) ja aikataulua (”milloin?”).[15]
Näyttelytekniikat muokkaa
Museoissa käytettävät näyttelytekniikat voidaan jakaa staattisiin ja dynaamisiin. Staattisia elementtejä ovat yleensä itse esineet ja niiden lisäksi tekstit, pienoismallit, valokuvat, dioraamat, tiedotteet, opaskirjat ja tehtäväpaperit. Dynaamisia elementtejä ovat muun muassa draamat, opastetut kierrokset, luennot, videoesitykset, vuorovaikutteiset elementit ja kosketeltavat esineet.[17]
Yleisin, vanhin ja luonnollisin esitystekniikka on ihmisten välinen vuorovaikutus. Monet museot järjestävät opastettuja kierroksia, joissa oppaat kertovat museon esineistä ja niiden historiasta. Museot voivat järjestää myös luentoja ja tapahtumia, joissa pyritään historian elävöittämiseen.[18]
Jokainen museo käyttää jonkinlaista graafista tapaa, tekstiä ja kuvitusta, näyttelynsä tukena.[19] Museovierailija saapuu yleensä museoon oppimaan uutta. Näyttelyyn ja sen esineisiin liittyvät tekstit tukevat tätä oppimista.[20] Outi Turpeisen väitöskirjatutkimuksessa kävi ilmi, että ihmiset odottavat museoissa tekstejä, jotka auttavat heitä ymmärtämään esineistön merkityksen. Esinetekstin tulisikin vastata kysymykseen ”mikä tämä on?” Tekstien tulisi olla museologien mukaan alle sadan sanan mittaisia, rakenteeltaan ja typografialtaan selkeitä sekä lähellä siihen liittyvää esinettä.[16] Tekstien lisäksi näyttelyesineisiin voi liittyä valokuvia, jotka esittävät esimerkiksi arkeologisen kohteen nykytilaa, vertailukohteita tai museoon liian isoa esinettä, ja erilaisia maalauksia, karttoja tai muuta grafiikkaa.[21]
Kotimuseoiden näyttelytekniikkaan kuuluu usein alkuperäinen huonejärjestys huonekaluineen tai nykyaikaisine jäljitelmineen. Tällaisen tekniikan avulla pystyy esittämään myös historiallisia kontrasteja, kun kävijä pystyy vertaamaan köyhien ja rikkaiden asuintiloja.[21]
Dioraamat ovat erityisen suosittuja luonnontieteellisissä museoissa. Ne ovat eräänlaisia valokuvan ja mallin yhdistelmiä, joiden etualalla on esimerkiksi eläimiä ja taustalla elinympäristö maalauksena. Dioraama voi esittää myös esimerkiksi historiallista perhe-elämää tai historiallista taistelua. Erilaisia pienoismalleja käytetään museoissa usein esittämään arkeologisten kohteiden tai historiallisten rakennusten kehitysvaiheita. Malleja voi olla myös esimerkiksi laivoista, koneista tai dinosauruksista.[22]
Audiovisuaaliset näyttelytekniikat ovat museoissa hyvin yleisiä. Niillä pystyy tukemaan museoesineiden tai näyttelyn esittelyä ja luomaan tunnelmaa taidenäyttelyyn.[23] Multimediateoksella voidaan täydentää museonäyttelyn muuta kerrontaa ja tuomaan esiin elementtejä, joita muuten ei pysty tarjoamaan.[24]
Erilaiset osallistavat ja vuorovaikutteiset tekniikat ovat kehittyneet 1900-luvulla niin paljon, että tiedekeskusten ohella useat museot ovat ottaneet tällaisia tekniikoita käyttöönsä. Museot voivat osallistaa kävijoitään esimerkiksi peleillä, kosketettavilla esineillä tai historiallisilla vaatteilla, joita voi kokeilla.[25]
Lähteet muokkaa
- Ambrose, Timothy & Paine, Crispin: Museum Basics. Abingdon: Routledge, 2002. ISBN 978-0-415-61933-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.3.2017).
- Heinonen, Jouko & Lahti, Markku: Museologian perusteet. Helsinki: Suomen museoliitto, 2001. ISBN 951-9426-25-6.
- Hällström, Jaana af: Näyttelyviestintä. Helsinki: Suomen museoliitto, 2011. ISBN 978-951-9426-37-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ Hällström, s. 33–34.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 152.
- ↑ Hällström, s. 32.
- ↑ Hällström, s. 15.
- ↑ Hällström, s. 94.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 153.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 164–165.
- ↑ a b c Hällström, s. 95.
- ↑ Hällström, s. 97.
- ↑ a b Hällström, s. 96.
- ↑ Hällström, s. 98–99.
- ↑ Hällström, s. 59.
- ↑ Hällström, s. 61.
- ↑ Hällström, s. 63.
- ↑ Hällström, s. 64–65.
- ↑ a b Hällström, s. 82–83.
- ↑ Hällström, s. 77.
- ↑ Ambrose & Paine, s. 134–135.
- ↑ Ambrose & Paine, s. 123.
- ↑ Hällström, s. 76.
- ↑ a b Ambrose & Paine, s. 125.
- ↑ Ambrose & Paine, s. 126–127.
- ↑ Ambrose & Paine, s. 128.
- ↑ Hällström, s. 91.
- ↑ Ambrose & Paine, s. 131–132.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta museonäyttelyt Wikimedia Commonsissa
