Erämaapuhelin
Erämaapuhelin oli Suomessa 1970-luvulta lähtien käytössä ollut ARP-verkkoon perustunut hätäpuhelinjärjestelmä. Erämaapuhelimet oli tarkoitettu erityisesti hälytyksen tekemiseen eksymis- ja sairaustapauksissa.[1] Niillä voitiin kuitenkin soittaa myös muita puhelinkeskuksen välittämiä vastapuheluita.
Erämaapuhelimet mahdollisti autoradiopuhelinverkon (ARP) avautuminen vuonna 1971.[2] Niitä sijoitettiin mm. autiotupien yhteyteen ja poroerotuspaikoille; tietoja niistä julkaistiin kartoissa ja retkeilyoppaissa.[3]
Vuonna 1973 puhelimia oli 23 kappaletta.[4]
Järjestelmän ollessa laajimmillaan käytössä oli yli 200 puhelinta.[5] Soneran viimeksi operoima järjestelmä lakkautettiin vuoden 2000 aikana samalla kun ARP-järjestelmä poistui käytöstä.[6]
Järjestelmä oli kehitysvaiheessaan, kun yleisten teiden hätäpuhelimia käsittelevä mietintö julkaistiin vuonna 1979. Mietinnössä todettiin, etteivät erämaapuhelimista saadut kokemukset juurikaan palvele tieverkolle kaavaillun hätäpuhelinjärjestelmän suunnittelua.[7]
Lähteet muokkaa
- Mainio, Tapio: Erämaapuhelimet poistetaan Lapista tämän vuoden aikana. Helsingin Sanomat, 9.4.2000. Artikkelin verkkoversio.
- Yleisten teiden hätäpuhelimet : Posti- ja lennätinhallituksen ja Tie- ja vesirakennushallituksen yhteistyöryhmän mietintö. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, 1979. Teoksen verkkoversio.
- Rautio, Antero & Partanen, Seppo J.: Retkeilyreittiopas mereltä tuntureille. Suomen matkailuliitto, Suomen Latu, 1996. ISBN 951-838-113-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ Yleisten teiden hätäpuhelimet... 1979, 6
- ↑ Kun kännykät katosivat. Aamulehti, 24.8.2014, s. A19.
- ↑ Rautio & Partanen 1996, 16, 214-218
- ↑ Posti- ja lennätinlaitos - Post- och telegraphverket - Post and telegraph office, s. 35. Helsinki: Posti- ja lennätinhallitus, Valtion painatuskeskus, 1974. ISBN 951-46-0763-5.
- ↑ Rautio & Partanen 1996, 16
- ↑ Mainio 2000
- ↑ Yleisten teiden hätäpuhelimet... 1979, 31