Autoradiopuhelin (ARP) oli Suomen ensimmäinen kaupallisesti toiminut julkinen matkapuhelinverkko. Se oli silloisen Posti- ja lennätinlaitoksen ylläpitämä. Teknologiaa sanotaan myös ”nollannen sukupolven tekniikaksi”. Tukiasemasolujen välillä siirtyminen ei toiminut vielä automaattisesti. Verkon perustamisesta tehtiin ehdotus vuonna 1968, ja rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. Se aukesi vuonna 1971[1] ja toimi vuoteen 2000 asti NMT-450:n ja NMT-900:n rinnalla. ARP-verkkoon jäi sen sulkemisen jälkeen vielä yksi kanava jokaiselle tukiasemapaikalle Tele Alert-150 palvelulle vuoden 2003 heinäkuulle asti.

ARP oli laitteiden ja käytön kalleudesta huolimatta menestys ja saavutti suurta suosiota, varsinkin kun sillä oli monopoliasema. Enimmillään sillä oli vuonna 1986 yli 35 000 käyttäjää. Se oli pitkään ainoa matkapuhelinverkko, jolla oli kuuluvuutta koko Suomessa. Tekniikan rajoittuneisuudesta johtuen verkko tuli kuitenkin erittäin ruuhkaiseksi, joten sille löytyi myöhemmin käyttäjiä enää lähinnä erityisryhmistä, joille muut verkot eivät pystyneet tarjoamaan kuuluvuutta.

ARP toimi 150 MHz:n taajuusalueella. Sille varattu 147,900–154,875 MHz:n taajuusalue oli jaettu 80:een kapeakaistaista FM-modulaatiota käyttävään kanavaan 25 kHz:n kanavajaolla kanavanumeroinnilla 00–99. Dupleksierotus oli 5 MHz tukiaseman lähettäessä alemmalla taajuudella. 00-kanava oli järjestelmän kutsukanava, jolla päätelaitteille lähetettiin CCIR-selektiivikutsuilla tieto tulevasta puhelusta. Kaikki 10-alkuiset kanavat olivat ns. valtakunnallisia puhekanavia. Tukiasemassa saattoi olla jopa 8 paikallista puhekanavaa vähentämässä paikallisen valtakunnallisen puhekanavan ruuhkautumista.

Autoradiopuhelinten tilaajamäärät Suomessa 1971–1986
vuosi tilaajia
1971 342
1972 1 612
1973 3 720
1974 5 942
1975 8 497
1976 10 806
1977 13 101
1978 15 685
1979 18 993
1980 23 482
1981 28 278
1982 31 232
1983 33 571
1984 34 145
1985 35 330
1986 35 560

[2]

Päätelaitteiden lähetysteho oli 1–15 wattia ja tukiaseman 50 wattia. Päätelaitteet olivat ajoneuvoasemia tai kannettavia ajoneuvoasemia. Vasta loppuvuosina markkinoille ilmaantui muutama ARP-verkon käsiradiopuhelinkin. Aluksi verkossa käytettiin vain puolidupleksi-siirtoa, minkä takia puhetta ei voinut vastaanottaa ja lähettää yhtä aikaa. Myöhemmin markkinoille tuli kuitenkin myös täysdupleksi-autopuhelimia. Samalla siirtyminen kanavakiteistä taajuussynteesitekniikkaan toi päätelaitteisiin kaikki 80 kanavaa ja niin sanotun automaattisen vapaan puhekanavan haun. Verkko aloitti käsivälitteisenä, mutta 1990-luvulla siirryttiin automaattiseen välitykseen. Solun koko oli keskimäärin 30 km.

Lähteet muokkaa

  1. Kun kännykät katosivat, sivu A19; Aamulehti 24.8.2014
  2. Kettunen, Niko ja Paukku, Timo: Lähde: Kännykkä - lyhyt historia, s. 19. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-537-5. ISSN 2323-7392. Saarijärven Offset Oy, 2014. Kännykän lyhyt historia (viitattu 08.01.2019). (Arkistoitu – Internet Archive)