Zermatt on kunta Valais’n kantonissa Sveitsissä. Kunnan keskus sijaitsee noin 1,6 kilometriä merenpinnan yläpuolella Mattertalin laaksossa Alpeilla. Zermatt on saksalaisen kielialueen eteläisin paikkakunta ja Sveitsin tunnetuimpia talviurheilukeskuksia. Monet Sveitsin korkeimmista vuorista, muun muassa Dufourspitze ja Matterhorn, sijaitsevat Zermattin seudulla.

Zermatt
Zermatt sijaitsee Matterhornin juurella.
Zermatt sijaitsee Matterhornin juurella.
vaakuna
vaakuna
Zermattin kunta sijaitsee Italian rajalla Etelä-Sveitsissä.
Zermattin kunta sijaitsee Italian rajalla Etelä-Sveitsissä.

Zermatt

Koordinaatit: 46°1′25″N, 7°44′55″E

Valtio  Sveitsi
Kantoni Wallis
Alue (saks. Bezirk) Vispin alue
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 242,91[1] km²
Korkeus 1 523–4 634 m
Väkiluku (31.12.2019)  (vakinaiset asukkaat) 5 765[2]
 – Väestötiheys 24[2] [1] as./km²
Postinumero 3920









Väestö muokkaa

 
Matterhornin huippu Zermattissa.

Zermattissa oli joulukuussa 2019 5 765 vakinaista asukasta, joista 41 prosenttia oli ulkomaalaisia.[2] Ulkomaalaisryhmistä suurimpia ovat portugalilaiset, saksalaiset ja italialaiset. Kunnan suurimmat uskontoryhmät ovat roomalaiskatoliset (80 %) ja evankelis-reformoidut (9 %).[3]

Matkailu muokkaa

Matkailu on Zermattin pääelinkeino. Kunnan talviurheilukeskus on jakaantunut kolmeen laskettelualueeseen, joiden rinteiden yhteenlaskettu pituus on yli 360 kilometriä. Lähes neljä kilometriä korkean Klein Matterhornin hissit ja rinteet ovat auki myös kesällä. Sinne pääsee myös Italian puolelta Breuil-Cervinian talviurheilukeskuksesta. [4] Kesäaikana Zermatt on suosittu vaelluskohde. Zermattin seudulla, Randassa, Täschissä ja Zermattissa, sijaitsee yli 400 kilometriä merkittyjä kävelyreittejä.[5]

Liikenne muokkaa

 
Sähköllä toimiva hotellibussi.

Liikenne Zermattissa on säädelty varsin yksityiskohtaisesti. Liikennesäädösten mukaan kadut ja tiet on lähtökohtaisesti varattu jalankulkijoille. Yksityisautoilu onkin Zermattissa kielletty kokonaan. Myös poltto- ja dieselmoottoreilla toimivat ajoneuvot on kielletty; poikkeuksena pelastuspalvelu, lääkärikuljetukset ja erikseen luvan saavat tavarankuljetukset ovat sallittuja. Sähköautot on sallittu hotelleille ja takseille sekä tavaran kuljettajille.[6][7]

Liikennemääräykset asettavat tiukkoja rajoituksia muun muassa sähköautojen ulkomuodolle. Autot saavat olla korkeintaan 1,4 metriä leveitä, kaksi metriä korkeita ja neljä metriä pitkiä. Kuorma saa olla korkeintaan kolme tonnia. Myös futuristinen muotoilu on kielletty.[6]

Kaupungissa on noin 500 sähköautoa, joista suurin osa on rakennettu kaupungin kahdessa autopajassa, Stimbossa tai Garage Jumbossa. Zermattin ensimmäiset nykymallin mukaiset sähköautot valmistuivat vuonna 1977, ja ne ovat yhä käytössä.[8]

Pienautojen lisäksi Zermattissa on ollut sähköbusseja vuodesta 1988. Säännöllistä reittiliikennettä hoitavat autot ovat 6–12,5-metrisiä ja niihin mahtuu 50–80-matkustajaa.[9]

Zermattiin kuljetaan pääosin MGB-yhtiön junalla 12 minuutin matkan päässä olevasta Täschistä, jossa on isot pysäköintihallit aseman tuntumassa.[10] Zermatt on Glacier Express -matkailujunan pääteasema. Vuorille kaupungista pääsee köysiradoilla tai Gornergratbahnin junalla [11].

Zermatt on helikopterilentoihin erikoistuneen Air Zermattin kotipaikka ja yksi yhtiön tukikohdista.

Lähteet muokkaa

  1. a b Arealstatistik Land Cover - Gemeinden nach 27 Grundkategorien (Excel) Arealstatistik 2004/09. 24.11.2016. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 18.9.2020. (saksaksi), (ranskaksi)
  2. a b c Ständige Wohnbevölkerung nach Staatsangehörigkeitskategorie, Geschlecht und Gemeinde, definitive Jahresergebnisse, 2019 (Excel) 27.8.2020. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 18.9.2020. (saksaksi)
  3. Einwohnerstatistik (Gemeinde Zermatt)
  4. Laskettelu Zermattissa
  5. Zermatt kesällä
  6. a b Verkehrsreglement 1990 (pdf) (Zermattin kunnan liikennesäädökset) gemeinde.zermatt.ch. 21.10.2009. Viitattu 29.1.2017. (saksaksi)
  7. Sähköllä kulkeva kaupunki. Auto Bild Suomi, 22.5. 2009, s. 38–39. Sanoma Magazines Finland.
  8. What you have always wanted to know about our electric buses Zermatt Tourism. Viitattu 29.1.2017. (englanniksi)
  9. Elektrobusbetrieb Zermatt Zermatt Tourism. Viitattu 29.1.2017. (saksaksi)
  10. Täsch-Zermatt-junan esite
  11. http://www.gornergrat.ch/home/index.php

Aiheesta muualla muokkaa

  • Truffer, Bernard: Zermatt (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 13.2.2014. Bern: Stiftung HLS. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)