ZSU-37
ZSU-37 oli Neuvostoliitossa suunniteltu ja tuotettu ilmatorjuntapanssarivaunu. Alkuperäisenä tarkoituksena oli käyttää vaunua Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa, mutta ensimmäisten vaunujen valmistuessa vuonna 1945 Saksan ilmavoimat eivät enää muodostaneet merkittävää uhkaa. Kylmän sodan aikana ZSU-57-2 korvasi vanhemman ZSU-37:n.
| ZSU-37 | |
|---|---|
 ZSU-37 Kubinkan panssarimuseossa. |
|
| Valmistushistoria | |
| Valmistusmaa |
 Neuvostoliitto |
| Tekniset tiedot | |
| Pääase | 37 mm 61-K it-tykki |
| Moottori | GAZ-203 |
| Miehistö | 6 |
Tausta muokkaa
Ilmatorjuntapanssarivaunujen suunnittelu Neuvostoliitossa aloitettiin toisen maailmansodan sytyttyä ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Ensimmäinen valmistunut suunnitelma oli T-90-ilmatorjuntapanssarivaunu, joka perustui kevyen T-70-panssarivaunun alustalle ja oli aseistettu 12.7mm DŠK-konekivääreillä. Niiden tehokas kantama oli kuitenkin vain 2 000 metriä, joten lopulta nämä suunnitelmat hylättiin ZSU-37:n hyväksi, joka aseistettiin 37 mm 61-K-ilmatorjuntakanuunalla. Vaunun massatuotanto aloitettiin maaliskuussa 1945, jolloin Saksan ilmavoimat eivät enää kuitenkaan muodostaneet merkittävää uhkaa Neuvostoliiton joukoille, eikä vaunu näytellyt osaa itärintaman taisteluissa. Ennen valmistuksen lopettamista vuonna 1948 oltiin rakennettu vain 75 ZSU-37-vaunua. Vaunua seurasi kehittyneempi ZSU-57-2, joka otettiin käyttöön vuonna 1955.[1]
Ominaisuudet muokkaa
ZSU-37:n pääaseena toimineen 37 mm 61-K ilmatorjuntakanuunan tehokas kantama oli 3 660 metriä ja vaunu käytti samaa alustaa, kuin SU-76M rynnäkkötykki. Vaunussa oli kuuden hengen miehistö, ajaja, lataaja, kaksi tähtääjää ja kaksi tähtäimen säätäjää. Toinen tähtääjistä liikutti tykkiä horisontaalisesti ja toinen hallitsi sen korkeutta. Toisen tähtäimen säätäjän tehtävä oli havainnoida kohteen nopeus ja etäisyys ja toisen syöksyn kulmaa ja kurssia. Vaunu sisälsi tuon ajan Neuvostoliiton armeijan kehittyneintä tekniikkaa, kuten automaattisen tähtäimen kahdella kollimaattorilla ja stereoetäisyysmittarilla. Vaunun nopeus ja kestokyky oli samankaltainen kuin SU-76M-vaunulla, minkä teki mahdolliseksi sen GAZ-203-moottori.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Mike Guardia: Self-Propelled Anti-Aircraft Guns of the Soviet Union, s. 6-9. Osprey Publishing, 2015. ISBN 978 1 4728 0622 2. (englanniksi)