Zóminthos (kreik. Ζώμινθος) on minolaisaikaisen asutuksen arkeologinen kohde Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsee saaren keskiosissa Anógeian kunnassa, linnuntietä noin viisi kilometriä Anógeian kaupungista etelään. Paikan minolaisaikaista nimeä ei tunneta, joskin nykyinen nimi on alkuperältään esikreikkalainen eli kreikkalaisten tuloa edeltävä.[1][2]

Zóminthos
Ζώμινθος
Zóminthoksen arkeologinen alue.
Zóminthoksen arkeologinen alue.
Sijainti

Zóminthos
Koordinaatit 35°14′56″N, 24°53′14″E
Valtio Kreikka Kreikka
Paikkakunta Anógeia, Réthymno, Kreeta
Historia
Tyyppi asutus
Ajanjakso noin 1900-luku eaa.–400 jaa.
Huippukausi noin 1600-luku eaa.
Kulttuuri minolainen kulttuuri
mykeneläinen kulttuuri
antiikki
Pinta-ala 3 000 m²
Aiheesta muualla

Zóminthos Commonsissa

Historia muokkaa

Zóminthos sijaitsee Ídavuoren rinteellä 1 187 metrin korkeudessa ja se on korkeimmalla sijaitseva tunnettu minolainen asutus. Se sijaitsi Knossoksesta Ídavuoren luolalle johtavan reitin varressa. Keskusrakennuksen ympärille muodostunut asutus syntyi MM IB -kaudella noin 1900-luvulla eaa. ja sen kukoistuskautta oli 1600-luku eaa. LM I -kaudella. On ehdotettu, että asutus olisi ollut käytössä vain kesäisin, koska olosuhteet vuoristossa ovat talvella ankarammat kuin rannikolla.[1][3][2][4]

 
Zóminthoksen asutuksen raunioita.
 
Zóminthoksen asutuksen raunioita.

Keskusrakennus tuhoutui todennäköisesti maanjäristyksessä ja tulipalossa vielä LM I -kauden (noin 1600–1425 eaa.) aikana, mutta paikka säilyi asuttuna myös tämän jälkeen antiikin ajalle saakka. Mykeneläisellä ajalla asutus oli noin 100 metriä pohjoisempana. Vielä roomalaisella ajalla paikalla on ollut jonkinlainen varuskunta.[1][3]

Asutus löydettiin vuonna 1982 samalla, kun Giánnis Sakellarákis tutki Ídavuoren luolaa. Ateenan arkeologisen seuran suorittamat arkeologiset kaivaukset paikalla alkoivat hänen johdollaan vuosina 1983–1990, ja niitä on jatkettu vuodesta 2004. Sakellarákis johti kaivauksia kuolemaansa vuonna 2010 saakka. Hän piti paikkaa tärkeimpänä kaivauksenaan, koska se on säilynyt poikkeuksellisella tavalla. Kaivauksia ovat suorittaneet kreikkalaiset yhdessä Heidelbergin yliopiston kanssa.[1][5][4][6]

Rakennukset ja löydökset muokkaa

Asutuksen keskus on uudelta palatsikaudelta peräisin oleva rakennus, jonka koko on noin 54 x 37 metriä ja pinta-ala noin 1 600 neliömetriä. Rakennus on ollut ainakin kaksikerroksinen ja siinä on ollut yli 50 huonetta. Näin se on suurin toistaiseksi tunnettu minolainen maalaistalo. Se on todennäköisesti ollut alueen hallinnollinen, uskonnollinen, kaupallinen ja käsityöläisyyden keskus. Rakennus on säilynyt suhteellisen hyvin, ja siitä on pystyssä jopa 2,2 metriä korkeita seiniä. Arkkitehtuuriltaan se muistuttaa jossain määrin minolaisia palatseja, muun muassa siksi, että se on rakennettu samalla tavalla pohjois-eteläsuunnassa. Arkkitehtuuri on kuitenkin sovitettu vuoristo-olosuhteisiin.[1]

Koko asutuksen pinta-ala on noin 3 000 neliömetriä. Lisäksi asutukseen on kuulunut hautausmaa.[1] Rakennuksista on tunnistettu seinämaalausten jäänteitä. Esinelöytöihin kuuluu muun muassa maalattua keramiikkaa, pronssifiguriineja, koruja sekä kivikristallista tehtyjä rituaaliesineitä.[4][3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Zominthos Minoan Crete. Viitattu 27.1.2016.
  2. a b The Minoan Mansion of Zominthos Cretan Beaches. Viitattu 27.1.2016.
  3. a b c Excavations yield impressive finds at Minoan Zominthos Archaeology News Network. Arkistoitu 13.9.2017. Viitattu 27.1.2016.
  4. a b c Zominthos Explore Crete. Viitattu 27.1.2016.
  5. Zominthos Archaeology.org. Viitattu 27.1.2016.
  6. The Archaeological Society at Athens archetai.gr. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 12.9.2017.

Aiheesta muualla muokkaa