Yoshishige Yoshida

japanilainen elokuvaohjaaja

Yoshishige Yoshida (jap. 吉田 喜重, 16. helmikuuta 1933 Fukui8. joulukuuta 2022[2]) oli japanilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänen tuotantonsa edusti usein vastaelokuvaa, joka ottaa vahvan poliittisen kannan. Aiheina ovat muun muassa Japanin militaristinen menneisyys ja naisten tunne-elämä.

Yoshishige Yoshida
吉田 喜重
Henkilötiedot
Syntynyt16. helmikuuta 1933[1]
Fukui, Japani
Kuollut8. joulukuuta 2022 (89 vuotta)
Ammatti elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja
Puoliso Mariko Okada
Ohjaaja
Aktiivisena 1960–2004
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Yoshida opiskeli 1950-luvulla filosofiaa ja Ranskan kirjallisuutta Tokion yliopistossa. Hän ei viihtynyt akateemisessa ympäristössä, joten heti opintojensa päätyttyä 1955 hän aloitti uransa elokuvia tuottavassa ja jakelevassa Shōchiku-yhtiössä. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli tuolloisesta valtavirrasta poikkeava rikoselokuva Rokudenashi (1960). Elettiin ajanjaksoa, jolloin japanilainen elokuva oli kriisissä etenkin television yleistymisen seurauksena. Shōchiku etsi ulospääsyä kriisistä antamalla mahdollisuuksia nuorille ohjaajalupauksille.[3][4]

Yoshidan ensimmäiset ohjaustyöt olivat Shōchikun näkökulmasta liian poliittisia. Hän erosi yhtiön palveluksesta 1964 ja alkoi tuottaa itse omat elokuvansa. Hän perusti 1966 riippumattoman tuotantoyhtiön, joka sai nimekseen Gendai Eiga Sha. Sen tuottamat elokuvat, kuten Onna no mizuumi, tavoittivat hyvin yleisön, sillä Japanin viisi suurta elokuvayhtiötä ottivat ne levitykseensä.[3][4]

Vuosina 1974–1985 Yoshida ei ohjannut yhtään teatterielokuvaa, vaan keskittyi dokumentteihin. Yoshida palasi elokuvien pariin 1986 eutanasiaa käsittelevällä teoksella Ningen no yakusoku. Sen jälkeen hän ohjasi elokuvia harvakseltaan vuoteen 2004 saakka. Hänen viimeinen fiktioelokuvansa on draama Kagami no onna-tachi (2002).[3][4][1]

Yoshidan puoliso Mariko Okada näytteli pääroolin useissa Yoshidan ohjaamissa ja käsikirjoittamissa elokuvissa. 1960-luvulla pariskunta teki monia merkittäviä ”antimelodraamoja”.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Yoshishige Yoshida Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  2. 映画監督の吉田喜重さん死去 89歳 妻は俳優の岡田茉莉子さん mainichi.jp. Viitattu 10.2.2023.
  3. a b c d Art Cinema, Counter Cinema: The Cinema of Kiju Yoshida and Mariko Okada Harvard Film Archive. 2009. President and Fellows of Harvard College. Viitattu 8.7.2022. (englanniksi)
  4. a b c Interview with Yoshishige Yoshida Diagonal Thoughts. Viitattu 8.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Yoshishige Yoshida