Gustaf Richard "Yngve" Larsson (13. joulukuuta 1881 Sundsvall16. joulukuuta 1977 Tukholma) oli merkittävä ruotsalainen poliitikko, joka toimi Tukholman kaupungin hallinnossa ja myöhemmin kansanedustajana. Hänestä on käytetty mainesanaa "legendaarinen".[1]

Yngve Larsson työhuoneessaan Tukholman kaupungintalossa.

Larsson oli erityisen kiinnostunut pohjoismaisen yhteistyön edistämisestä. Toisen maailmansodan aikana hän oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja kannatti natsismin vastaista linjaa. Hän oli merkittäviä johtohenkilöitä[2] Samfundet Nordens Frihet -järjestössä sen alusta alkaen vuodesta 1939, jolloin se pyrki tehostamaan sekä sotilaallista että humanitääristä tukea Suomelle, ja myöhemmin kun se pyrki elvyttämään ruotsalaista puolustustahtoa ja vastustamaan sitä minkä järjestö käsitti tarpeettomaksi myöntyväisyydeksi Saksan vaatimuksiin. Larssonille myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkki (SVR K).[3]

Lähteet muokkaa

  1. Bernt Lindstenz: Samspel: regionalt och mellankommunalt samarbete i Stockholms län under ett drygt halvsekel. Stockholm: Stockholmia, 2008. ISBN 978-91-7031-198-7. (ruotsiksi): "legendariske kommunalmannen"; Hedenmo m fl 2007: "legendariskt borgarråd; Sundgren 2009: "legendarisk kommunalpolitiker"
  2. Tora Byström: Nordens förenta stater: debatten under andra världskriget om en nordisk union. Aktuellt om historia, 2005, nro 2005:2, s. 145-166, 147. ISSN 0348-503X.
  3. Sveriges statskalender, s. 501, 503, 743, 950, 962, 1102. , 1945. ISSN 0347-7223. (ruotsiksi)
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yngve Larsson.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.