Ylivuoton hautausmaa

hautausmaa Oulussa

Ylivuoton hautausmaa on Oulun seurakuntayhtymän omistama hautausmaa Oulun Vuoton Ylivuotolla.

Ylivuoton hautausmaata heinäkuussa 2007

Yli satavuotias hautausmaa tuli Oulun seurakuntien hoitoon vuonna 2007, kun Ylikiimingin seurakunta liitettiin osaksi Oulujoen seurakuntaa.[1] Hautausmaa sijaitsee noin kolmekymmentä kilometriä kaakkoon eli Utajärven Sanginkylälle päin Ylikiimingin taajamasta, seututie 836:n varrella puolisentoista kilometriä Ylivuoton jälkeen. Hautausmaan osoite on Puolangantie 2586, 91300 Ylikiiminki.

Hautausmaa-alueen maasto on hiekkaista mäntykangasta, haudoilla on vain vähän pintakasvillisuutta. Hautausmaata ympäröi puuaita ja pääportin lähellä on puinen siunauskappeli. Myös muualle haudattujen muistopaikka on pääportin lähellä. Hautausmaa-alueen ja seututien välissä on pysäköintipaikka noin 40 autolle. Hautauksia Ylivuoton hautausmaalle on vuosittain tavallisesti alle kymmenen.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Eh­do­tus: Yli­kii­min­ki ja Yli-Ii osaksi Kii­min­gin seu­ra­kun­taa Kaleva. 21.10.2015. Viitattu 22.7.2023.
  2. Ylivuoton hautausmaa Oulun seurakunnat. Viitattu 11.2.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ukkola, Terttu: Ylivuoton hautausmaa 100 vuotta. Rantapohja, 28.9.2004, s. 4.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.