Ylösnousemusskiitta
Ylösnousemusskiitta eli Uuden Jerusalemin skiitta on Laatokan Valamon sivuluostari. Ylösnousemusskiitta rakennettiin igumeni Damaskinin aikana 1800-luvun puolivälissä. Se on muista poikkeava punatiilinen, kaksikerroksinen kirkko; sen rakenteen erikoisuuksiin kuuluu se että talvikäyttöön tarkoitettu alakirkko on osittain maanalainen. Ulkoasultaan kirkko on hyvin samannäköinen kuin Suistamon ortodoksinen kirkko.
Yläkirkko on omistettu Kristuksen ylösnousemukselle ja alakirkko apostoli Andreaalle. Alakirkon alttari oli sijoitettu normaalista poiketen sivulle; sen pohjoispuolella on käynti Kristuksen hautakammioon. Kammio on kopio Jerusalemissa olevasta Kristuksen hautakammiosta.
Hautakammioon käyvän on ensin kuljettava vasemmalla olevan Kristuksen voitelukiven ohi; se on matala, miltei lattiatasossa oleva suuri kivi jonka pintaan on maalattu kuvia Kristuksen hautaamiseen valmisteluista, voitelusta ja käärinliinaan kietomisesta. Jokainen ohikulkija kumarsi maahan ja suuteli kiveä. Kiven takana on kaksiosainen marmoripäällysteinen luola, joka on tarkasti Jerusalemin Pyhän Haudan kirkossa olevan kaltainen: etummaisessa osassa eli enkeliluolassa on keskellä suuri kuutionmuotoinen kivi joka kuvaa Kristuksen haudan sulkenutta kiveä; sen pintaan on upotettu palanen alkuperäistä Kristuksen hautakiveä, joka on tuotu Jerusalemista.
Takimmaisena on matala kammio, johon sisään pääsi vain polvillaan. Kammion seinällä oli neliosainen ikoni ylösnousseesta Kristuksesta ja kahdesta enkelistä. Niiden alapuolella on matala poikittainen koroke, jolla säilytettiin Kristuksen hautausikonia sekä aitoa Jerusalemissa tehtyä orjantappurakruunua; kruunun päällä oli lasikupu. [1] Kammion ikonit, hautakuva ja orjantappurakruunu onnistuttiin evakuoimaan. Itse kammio havaittiin sotatuhoja inventoitaessa vuonna 1941 tuhotuksi. [2] Nykyään kammio on entisöity.
Skiitan yhteydessä toimi 1930-luvulla Valamon poikakoti; siihen otettiin oppilaiksi köyhien leskiäitien poikia, jotka saivat ilmaisen ylläpidon ja koulutuksen. Ajatuksena oli että näistä pojista saataisiin aikanaan uusia munkkeja tai ehkä pappeja; näin kävikin monen kohdalla: valinta elämänuran suhteen tapahtui useimpien kohdalla viimeistään asevelvollisuusaikana tai pappisseminaaria käydessä.
Eräs tunnetuimpia poikakodin kasvatteja on Helsingin seurakunnan pitkäaikainen toinen pappi, rovasti Arvi Karpov, joka kirjoitti Valamon vuosistaan kaksi muistelmateosta. Hänet oli ehditty jo kelpuuttaa noviisiksi ja hän oli vakavasti suunnitellut jäävänsä luostariin pappismunkiksi, mutta sota ja evakkotaival muuttivat suunnitelmia. Hän kävi pappisseminaarin Helsingissä, mutta koska hänen valmistuessaan sieltä näytti siltä, että Uusi Valamo oli jo hiipumassa pois, hän silloisen isä igumeni Nestorin siunauksella erosi veljestöstä ja astui avioliittoon ennen papiksi vihkimistään.[3]
Hänen pitkä ja vaiheikas uransa Helsingissä on kunniakas ja seurakuntalaisten suurella arvonannolla muistelema. Selvimpänä perintönä luostariajasta hänen äänenkäyttönsä oli omaleimaisen selkeää: kaunis ja selkeä baritoniääni tuli suomalaisille laajemminkin tutuksi, kun isä Arvi luki muistelmiaan moniosaisessa radio-ohjelmissa. Samoin Uspenskin katedraalissa käyneet ulkomaalaiset ja toisuskoiset suomalaisvieraat ihastelivat isä Arvin taidokasta ja kirkon perälle asti kantavaa äänenkäyttöä.
Lähteet muokkaa
- Karpov, Arvi: Valamo, syvimmällä sydämessäni. Lapsuuden muistoja luostarisaarilta 1931–1939, 1985 WSOY ISBN 951-0-13081-8
- Karpov, Arvi: Kohti uutta Valamoa: muistoja vuosilta 1939–1941 / Arvi Karpov ; toim. Marianna Laurson ; [kuvat: Eino Hartikainen..et al.]Porvoo : Hki : Juva : WSOY, 1986. ISBN 951-0-13878-9 (sid.)
- Valamo, historiaa ja kuvia Laatokan luostarisaarilta:
- arkkipiispa Paavali: Luostarin viimeiset päivät, s. 84–88;
- sodan ja miehityksen jäljistä Valamossa, s. 243;
- kuvia skiitasta ja hautakammiosta s. 169–171