Yhdysvaltain vuoden 2020 väestönlaskenta

Yhdysvaltojen vuoden 2020 väestönlaskenta on Yhdysvalloissa viimeisimpänä toteutettu, valtion 24. väestönlaskenta. Väestönlaskenta oli ensimmäinen, jossa kysymyksiin pystyi vastaamaan paperivaihtoehdon lisäksi verkossa tai puhelimella.[1]

Vuoden 2020 väestönlaskennan tunnus.

Väestönlaskennan mukaan Yhdysvalloissa oli 1. huhtikuuta 2020 331 449 281 asukasta eli 7,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010.[2]

KysymyksetMuokkaa

 
Väestönlaskennassa käytetty kyselylomake

Donald Trumpin hallinto pyrki aluksi saamaan väestönlaskentaan kysymyksen siitä, onko vastaaja Yhdysvaltain kansalainen. Tämä aiheutti vastustusta ja myöhemmin oikeus kielsi kuitenkin tämän kysymyksen lisäämisen.[3][4][5]

Lopulliseen lomakkeeseen päätyi kaikkiaan seitsemän kysymystä, jotka käsittelivät seuraavia asioita:[6]

  • Montako asukasta taloudessa asuu 1. huhtikuuta 2020?
  • Omistaako vastaaja asunnon vai asuuko hän vuokralla?
  • Samassa taloudessa asuvien sukupuolet
  • Samassa taloudessa asuvien iät
  • Samassa taloudessa asuvien etninen tausta
  • Asuuko taloudessa latinotaustaisia henkilöitä?
  • Mitkä ovat samassa taloudessa asuvien henkilöiden suhde toisiinsa?

Datan hyödyntäminenMuokkaa

Yhdysvaltain edustajainhuoneen paikkamäärät jaetaan osavaltioiden kesken väkiluvun perusteella ja tämän ratkaisemiseksi saatava tieto perustuu väestönlaskentoihin. Vuoden 2020 väestönlaskennasta saatua tietoa sovellettiin ensimmäisen kerran välivaaleissa vuonna 2022. Sen perusteella seuraavien osavaltioiden edustajainmäärissä tapahtui muutoksia:[7]

Osavaltio Paikkoja ennen Paikkoja nyt Muutos
  Colorado 7 8   +1
  Florida 27 28   +1
  Illinois 18 17   -1
  Kalifornia 53 52   -1
  Länsi-Virginia 3 2   -1
  Michigan 14 13   -1
  Montana 1 2   +1
  New York 27 26   -1
  Ohio 16 15   -1
  Oregon 5 6   +1
  Pennsylvania 18 17   -1
  Texas 36 38   +2

LähteetMuokkaa

  1. 2020 Census Operational Plan v.4.0 Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto. Viitattu 16.7.2020. (englanniksi)
  2. 2020 Census Apportionment Results Delivered to the President 26.4.2021. United States Census Bureau. Viitattu 21.8.2021. (englanniksi)
  3. The 2020 Census Questions Every U.S Household Will Be Asked, Annotated NPR.org. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  4. Trump backs away from census citizenship question, orders agencies to hand over citizenship information to Commerce CNN Politics. 11.7.2019. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  5. Addition of citizenship question to Census draws swift opposition CBS News. 27.3.2018. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  6. Questions Asked U.S. Department of Commerce. Arkistoitu 2019. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  7. 5 visuals explain the shifting House seats and how the changes could affect the 2022 midterm elections USA Today. 27.4.2021. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä Yhdysvaltoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.