xtv.fi on suomalainen elokuvien ja pelien verkkojulkaisu. Sivusto sisältää musiikki-, elokuva- ja pelialan uutisia ja arvosteluita. Verkkojulkaisun toiminta perustuu mainostulorahoitukseen. xtv.fi on turkulaisen X-Media Entertainment Finland Oy:n omistama.[1] Sivuston päätoimittaja on Kristian Eloluoto.[2] Sivuston mediakotin mukaan sivusto tavoittaa noin tuhat 16–40-vuotiasta nuorta aikuista joka päivä.[3]

xtv.fi sisältää Blu-ray-arvosteluarkiston, joka sisältää elokuvia neljältä vuosikymmeneltä. Sivuston Blu-ray 3D -arvosteluissa on sini-puna 3D -laseille soveltuvia kuvia, jonka perusteella katsoja voi arvioida elokuvan syvyysvaikutuksia. Vuonna 2012 X-Media teki sopimuksen ensi-ilta arvostelujen soittamisesta radio Auran aaltojen ja Radio Melodian kanavilla.[4]

Historia muokkaa

xtv.fi on perustettu 1.8.2008. Perustajana toimi xtv.fi:n nykyinen päätoimittaja Kristian Eloluoto. xtv.fi tunnettiin aikaisemmin nimellä X-TeeVee.net. X-TeeVee.net toimi alun perin netti-tv-kanavana, jonka sisältönä olivat ekstremeurheiluun liittyvät videot.[5] Sittemmin kava alkoi lähettää myös viikoittaista elokuva- ja musiikkiaiheista uutisohjelma X-Newsiä, jota juonsi nykyisin YleX-radiokanavalla työskentelevä Ninni Suomalainen.[6]

Vuonna 2009 pääasiallisena sisältönä olivat elokuva- ja musiikkiuutiset, videohaastattelut ja tiedotteet. Vielä vuonna 2010 X-TeeVee.net oli säännöllinen videojulkaisija ja juonnoista vastasi myös YleX:llä nykyisin työskentelevä Anne Lainto.[7] Vuonna 2010 musiikkiaiheet alkoivat väistyä. Keväällä 2011 mukaan uutisointiin otettiin pelit.[8] Vuonna 2013 5-vuotissynttäreiden kunniaksi uusi ulkoasu ja xtv.fi-nimi ja -domain otettiin käyttöön.[9]

Lähteet muokkaa

X-media Entertainment Finland Oy:n tietokanta.

Viitteet muokkaa

  1. X-Media / Mediatalo X-Media Entertainment Finland Oy. Viitattu 24.7.2014.
  2. Yhteystiedot xtv.fi. Viitattu 24.7.2014.
  3. Mediakortti xtv.fi. Viitattu 24.7.2014.
  4. x-teeveen elokuva-arvostelut kuuluvat nyt myös Turun paikallisradioissa xtv.fi. 30.3.2012. Viitattu 24.7.2014.
  5. Matti Vähäkainu: Ilmainen X-teevee aukeaa kohta AfterDawn Suomi. 28.7.2008. Viitattu 24.7.2014.
  6. Historia hyökkää silmille xtv.fi. 28.05.2010. Viitattu 24.7.2014.
  7. x-teeveen juontaja isännöi ensi vuoden Euroviisukarsinnat xtv.fi. 31.10.2011. Viitattu 24.7.2014.
  8. x-teevee tuo palveluunsa myös peliarvostelut xtv.fi. 4.3.2011. Viitattu 24.7.2014.
  9. xtv.fi julkaisutraileri xtv.fi. Viitattu 24.7.2014.

Aiheesta muualla muokkaa