Xi’anin välikohtaus

kapina Kiinan armeijassa 1936

Xi’anin välikohtaus oli Kiinan sisällissodan käännekohdaksi muodostunut tapaus joulukuussa 1936. Kuomintangin joukkojen ylipäällikkö Tšiang Kai-šek joutui kahden viikon ajaksi omien kenraaliensa sieppaamaksi, ja nämä pakottivat hänet lopettamaan sisällissodan kommunisteja vastaan ja muodostamaan kommunistien kanssa yhteisrintaman Japania vastaan.

Tšiang Kai-šek tapaa kannattajiaan Xi’anin välikohtauksen jälkeen.

Tausta

muokkaa
 
Kenraalit Zhang Xueliang ja Yang Hucheng vuonna 1936.

Sieppauksen takana olivat Mantšurian armeijan komentaja Zhang Xueliang ja Xi’anin ympäristöön sijoitettujen Luoteisarmeijan joukkojen komentaja Yang Hucheng. Heidän mielestään kommunistien kanssa sotimisen sijasta Kuomintangin joukkoja olisi pitänyt käyttää ennemmin Pohjois-Kiinaan tunkeutuneiden japanilaisten karkottamiseen.[1] Varsinkin Japanin miehityksen vuoksi evakkoon joutuneet Mantšurian armeijan joukot suhtautuivat myötämielisesti kommunistien vaatimukseen, että kiinalaisten ei tulisi taistella toisiaan vastaan Japanin uhatessa maata. Ylipäällikkö Tšiang Kai-šek halusi kuitenkin viimeistellä pitkän marssin heikentämien kommunistijoukkojen tuhoamisen, ja määräsi Zhangin ja Yangin iskemään näitä vastaan pohjoisessa Shaanxissa.[2]

Välikohtaus

muokkaa

Kun Tšiang Kai-šek 12. joulukuuta 1936 saapui Zhangin ja Yangin päämajaan Xi’aniin valmistellakseen uutta hyökkäystä, Zhangin sotilaat vangitsivat hänet. Yangin joukot puolestaan vangitsivat muut Tšiang Kai-šekin saattueeseen kuuluneet korkeat upseerit. Vangitsijat vaativat sisällissodan keskeyttämistä, yhteisrintaman muodostamista kommunistien kanssa ja Kuomintangin johtaman hallituksen kokoamista uudelleen.[1] Tšiang Kai-šekin sieppaus järkytti kiinalaisia ja pelättiin että sieppaajat surmaisivat hänet. Kiinan kommunistisen puolueen ja sitä tukeneen Neuvostoliiton johto pelkäsi tämän estävän yhteisrintaman muodostamisen. Niinpä Neuvostoliitto vaati Tšiang Kai-šekin vapauttamista ja kommunistinen puolue lähetti Zhou Enlain johtaman valtuuskunnan Xi’aniin neuvottelemaan yhteistyöstä.[2] Kun Tšiang Kai-šek oli suullisesti ilmoittanut suostuvansa vangitsijoiden vaatimuksiin, Zhang vapautti hänet 25. joulukuuta.[1]

Seuraukset

muokkaa

Tšiang Kai-šek piti lupauksensa ja aloitti neuvottelut kommunistien kanssa. Tämä antoi samalla kommunisteille mahdollisuuden järjestää uudelleen ahtaalle ajetut joukkonsa.[1] Virallisesti yhteisrintama perustettiin Japanin hyökättyä Kiinaan syyskuussa 1937.[2] Tšiang Kai-šek kuitenkin rankaisi sieppaajiaan. Hän pidätytti vangitsemisoperaatiota johtaneen Zhang Xueliangin, joka oli seurannut häntä Nanjingiin. Zhang joutui olemaan vuosikausia kotiarestissa. Yang Hucheng puolestaan vapautettiin komentajantehtävistään ja lähetettiin ulkomaille. Palattuaan vuonna 1937 hänet vangittiin ja teloitettiin 1949 Tšiang Kai-šekin määräyksestä.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Xi’an Incident (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.3.2014.
  2. a b c China: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.3.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa