Fi.wikipedian IRC-kanavalla on suunniteltu jonkin aikaa miittiä. Tähän mennessä mukaan ilmoittautuneita on muutamia ja ajankohdaksi määritelty syyskuu, paikaksi ehdotettu sekä Kerttulin Kievaria että Cosmic Comic Caféta.

Vaikka tämä sivu ei varsinainen keskustelusivu ole, voisimme sopia päivämäärän sekä paikan täällä, jotta informaatio kulkeutuisi monille wikipedisteille.

Täten käytän valtaani ja ehdotan paikaksi Kerttulin Kievaria (erinomainen olutvalikoima, mukava miljöö, sopiva hintataso jne) ja ajankohdaksi perjantaita, syyskuun 9. päivää vaikka siinä ilta seitsemän aikaan. Kertokaa mielipiteenne ja ehdotuksenne paikasta ja ajankohdasta, minulle ainakin käy lähes mikä paikka ja ajankohta tahansa. –mikko (habla) 13. elokuuta 2005 kello 16:06:43 (UTC)

  • Koska olen helsinkiläinen, Kievari ei ole tuttu paikka. Kyseinen Cosmic Comic Cafe sen sijaan on. Vaikutta ihan mukavalta paikalta ja on aivan keskustassa (Forumissa), joten siellä luulisi voivan jutella rauhassa ja helppo löytää. Hintatasokaan ei ole paha. Tässä kuussa monet taitavat vielä lomailla, joten ensi kuu on luultavasti parempi tai sitten lokakuu. Aikataulusta on vielä hankala sanoa mitään. Mutta ehkä tuo 9. päivä voisi sopia. – linnea 13. elokuuta 2005 kello 20:18:52 (UTC)
  • Kyl määki tuun. Ja mulle käy pääsääntöisesti koko syyskuu paitsi 1.-4. päivä -Samulili 16. elokuuta 2005 kello 14:39:01 (UTC)
  • Paikan päälle, jos ei ajankohdalle tunge jotain olevinaan tärkeämpää. -- Ekhoc 16. elokuuta 2005 kello 15:20:45 (UTC)

Miitin ajankohta muokkaa

Eli konsensusta näyttäisi olevan 9. syyskuuta järjestettävälle tapaamiselle Cosmic Comic Caféssa. Kellonaika voisi olla esimerkiksi siinä kuuden-seitsemän maissa. –mikko (habla) 26. elokuuta 2005 kello 15.36 (UTC)

Oisko toi klo 19? -Samulili 31. elokuuta 2005 kello 18.45 (UTC)
  • 9.9.2005 klo 19.00 Cosmic Comic Caféssa. Sinne siis. –mikko (habla) 5. syyskuuta 2005 kello 18.58 (UTC)
  • 9.9.2005 ysitoista-reikä-reikä, Cosmic Comic Caféssa. Yritän eksyä paikalle. -- Cimon Avaro, hiljainen seiväshyppääjä 6. syyskuuta 2005 kello 15.49 (UTC)
  • Eiköhän tuo ajankohta passaa ainakin visiitille. CCC:ssä seiskalta siis! --vesapai 7. syyskuuta 2005 kello 11.46 (UTC)

Miitti pidetty muokkaa

Ja hyvinhän sen meni. Kiitokset mukana olleille. –emhoo (habla) 10. syyskuuta 2005 kello 08.43 (UTC)