Wikipedia:Artikkelimalli/yhdistys

Kommentti Tämä sivu on Artikkelimalli, joka on tarkoitettu luettavaksi ohjeeksi.


Joku Yhdistys on(/oli) NNNN perustettu Kunnassa/Alueella/valtakunnallisesti toimiva rekisteröity yhdistys, jonka päätavoitteet ovat tavoite, tavoite ja tavoite. (/Yhdistys lopetti toimintansa/lakkautettiin vuonna NNNN, ja sen toimintaa jatkaa nykyään Toinen Yhdistys.) Yhdistys kuuluu jäsenenä Erääseen Liittoon.

Joku Yhdistykseen kuului vuonna N noin N jäsentä. (tai) on toisen asteen yhdistys, johon kuuluu N jäsenyhdistystä joissa oli vuonna N yhteensä noin N jäsentä. Yhdistys on aiemmin toiminut nimillä Eräs Yhdistys (NNNN-NNNN) ja Yksi Yhdistys (NNNN-NNNN).

Yhdistystä voidaan pitää vuosina NNNN-NNNN toimineen Jonkinlaisen Yhdistyksen toiminnan jatkajana.

Yhdistys julkaisee lehteä Yhdistyksen Julkaisu. Muita tärkeimpiä toimintamuotoja ovat toiminta 1 ja toiminta 2.

Yhdistyksen johdossa toimii hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja N-M jäsentä. Vuonna 2003 puheenjohtajana toimii Eräs Henkilö.

(Historiaa, esim.) Yhdistys perustettiin aikanaan koska syy ja syy, mutta sen toiminta on sen jälkeen muuttunut enemmänkin niin ja näin. Yhdistys oli esillä julkisuudessa erityisesti N-luvun lopulla, koska joku syy. Vähän tämän jälkeen N-luvun alussa puheenjohtajaksi valittiin Se Henkilö, ja tätä seurasi sisäinen riitely joka kesti johonkin asti.