Werner Heel

italialainen alppihiihtäjä

Werner Heel (s. 23. maaliskuuta 1982 Merano, Italia) on italialainen alppihiihtäjä, joka on parhaimmillaan vauhtilajeissa.

Werner Heel

Heel on kilpaillut maailmancup-tasolla kaudesta 2001–2002 lähtien. Hän sijoittui kymmenen parhaan joukkoon ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs syöksylaskukilpailussa Kvittfjellissä maaliskuussa 2007. Ensimmäisen voittonsa – ja palkintokorokepaikkansa – hän saavutti syöksylaskussa niin ikään Kvittfjellissä 29. helmikuuta 2008. Seuraavana päivänä hän oli samalla paikkakunnalla ja samassa lajissa kolmas. Syöksylaskun maailmancupin yhteispisteissä hän sijoittui kaudella 2007–2008 viidenneksi.

Kaudella 2008–2009 Heel voitti supersuurpujottelukilpailut Val Gardenassa ja Åressa ja sijoittui supersuurpujottelucupissa toiseksi. Seuraavalla kaudella hän oli toinen Lake Louisen syöksylaskussa sekä kolmas Val d'Isère'n supersuurpujottelussa ja Kitzbühelin syöksylaskussa. Syöksycupissa hän sijoittui kolmanneksi. Kaudella 2012–2013 hän oli kolmas Val Gardenan ja Kvitfjellin supersuurpujotteluissa sekä supersuurpujottelucupissa neljäs. Kaudella 2014–2015 hän sijoittui Kvitfjellin syöksylaskussa kolmanneksi. Heel on sijoittunut maailmancupin osakilpailuissa palkintokorokkeelle kymmenen kertaa (8.3.2015 mennessä).

Heel kuului Italian joukkueeseen Åren MM-kilpailuissa 2007. Hän oli supersuurpujottelussa 27. ja keskeytti superyhdistetyn. Val d'Isèren MM-kilpailuissa 2009 hän oli syöksylaskussa seitsemäs ja supersuurpujottelussa neljästoista. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän oli supersuurpujottelussa neljäs ja syöksylaskussa kahdestoista. Garmisch-Partenkirchenin MM-kilpailuissa 2011 hän sijoittui supersuurpujottelussa kahdeksanneksi ja syöksylaskussa 22:nneksi. Schladmingin MM-kilpailuissa 2013 hän oli syöksylaskussa 16:s ja supersuurpujottelussa 20:s. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui syöksylaskussa 12:nneksi ja supersuurpujottelussa 17:nneksi.

Vuonna 2004 hän voitti supersuurpujottelun Italian mestaruuden.

Lähteet muokkaa

  • Werner Heel Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa