Wallu

suomalainen sarjakuvapiirtäjä
Tämä artikkeli käsittelee sarjakuvapiirtäjää. Muusikosta kertoo artikkeli Wallu Valpio.

Wallu (oik. Harri Vaalio, s. 1956 Kärkölä) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä, joka on piirtänyt 1970-luvulta asti erilaisia sarjoja, muun muassa Punaniska-sarjaa Helsingin Sanomiin sekä Mikrokivikautta tietokonelehtiin. Painotuksena uralla ovat olleet tietokonelehdet. Wallu palkittiin Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnolla vuonna 2022.[1]

Wallun varhaisimpia strippejä julkaistiin 1970-luvulla Non Stop -lehdessä lukijoiden osastolla. Wallun vanhin jatkuvasti ilmestyvä sarja on Armas (tunnetaan myös nimellä Lämsänperäläiset), joka on ilmestynyt vuodesta 1977. Se ilmestyi aluksi sanomalehtistrippinä ja sittemmin myös sivun kokoisena muun muassa Rondossa.

Wallu toimi 1980-luvulla luokanopettajana Kärkölän kunnan Vuokkoharjun koulussa ja Wallun luokka pääsi mukaan Lämsänperäläisiin. Sarjakuvasta on sanottu löytyneen myös muita Kärkölän asukkaita. Wallu voitti Kemin sarjakuvakilpailun vuosina 1981 ja 1982. 1980-luvun alussa OK-lehti julkaisi Wallun Rokratio-sarjakuvaa ja Hessu-kissa alkoi ilmestyä Lastenmaa-lehdessä vuonna 1985.

1980-luvulla Wallu kuvitti Tecnopressin ja Sanoman kustantamia Prosessori-, Tietokone- ja Mikrobitti-lehtiä. Prosessorissa ilmestyi Missä vika, kun projekti meni pieleen? -opetussarjakuva. Lisäksi Wallu toimi taittajana, ensimmäiseksi Mikrobitissä.[2] Myös Mikrobitti-yhteistyö johti sarjakuvaan, kun Mikrokivikausi kelpuutettiin lehden sivuille vuonna 1985.[3] Vuosikymmeniä jatkunut sarja siirtyi hetkeksi Skrolli-lehteen vuonna 2014.

KyöPelit-sarja alkoi ilmestyä Pelit-lehdessä vuonna 1993 ja Wallu työskenteli myös Pelit-lehden taittajana ollen digitaalisen taittamisen pioneereja Suomessa.

Wallu piirsi ja kirjoitti Mikkonen-sarjakuvaa Nokia Datan Softari-lehteen vuosina 1989–1990.[4]

1990-luvun alussa Wallun Punaniska-sarjakuvaa julkaistiin Helsingin Sanomissa ja myöhemmin omana sarjakuvalehtenään.

Wallu on tehnyt kuvituksen muun muassa kirjaan Amigan pelintekijän opas (1992). Wallun oma tietokoneaiheinen lastenkirja on Hiiri Pikkulan tietokone (1989). Hän on piirtänyt myös postikortteja.

Lähteet muokkaa

  1. 50 vuotta täyttävä Puupäähattu-palkinto myönnettiin Harri ”Wallu” Vaaliolle Suomen sarjakuvaseura. Arkistoitu 1.10.2023.
  2. Tekijä esiin: Harri Vaalio peda.net. 2016. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 8.5.2024.
  3. Ulla W: Kivikautinen sarjakuva. Skrolli, 2015, nro 2015.2, s. 65. Artikkelin verkkoversio.
  4. Harri Vaalio, Jyrki Kasvi: Mikrokivikausi – Kun esi-isä tietokoneen osti – Sarjakuvia tietotekniikan alkuajoilta nykyaikaan. 2. painos. Käänteenpaikka Ky 2022. ISBN 978-952-69581-2-5. Sivu 63.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.