Wallander: Salaisuus

vuoden 2006 elokuva

Salaisuus on Wallander-elokuvasarjan kolmastoista elokuva. Se on ensimmäisen tuotantokauden viimeinen. Elokuva on yksi kolmesta ensimmäisen kauden elokuvista, jotka esitettiin elokuvateattereissa ennen julkaisua DVD-levynä.

Wallander: Salaisuus
Wallander: Hemligheten
Ohjaaja Stephan Apelgren
Käsikirjoittaja Stefan Thunberg
Henning Mankell
Säveltäjä Adam Nordén
Kuvaaja Peter Mokrosinski
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svensk Filmindustri
Levittäjä SF Studios
Ensi-ilta
Kesto 90 minuuttia
Alkuperäiskieli ruotsi
Edeltäjä Jokeri
Seuraaja Kosto
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Ystadissa löydetään yksitoistavuotias poika murhattuna. Käy ilmi, että hänet on myös raiskattu. Poliisit pääsevät pedofiiliverkoston jäljille. Stefan Lindman kärsii ylirasituksesta ja joutuu sairauslomalle, mutta ei malta olla sekaantumatta tutkimuksiin.

Roolit muokkaa

 Krister Henriksson  Kurt Wallander  
 Johanna Sällström  Linda Wallander  
 Ola Rapace  Stefan Lindman  
 Mats Bergman  Nyberg  
 Fredrik Gunnarsson  Svartman  
 Chatarina Larsson  Lisa Holgersson  
 Stina Ekblad  Karin Linder  
 Anders Ahlbom Rosendahl  Rolf Liljeberg  
 Lennart Jähkel  Greger Frankman  
 Ulf Friberg  Lasse Bengtsson  
 Ing-Marie Carlsson  Britta Holm  
 Clas-Göran Turesson  Ulf Rickardsson  
 Sven Strömersten Holm  Klas Gråstedt  
 Rolf Degerlund  Åke Andersson  

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.