Walesinpaimenkoira
Walesinpaimenkoira (kymriksi Ci Defaid Cymreig, engl. Welsh Sheepdog) on walesilainen koirarotu. Se edustaa samaa collie-tyyppiä bordercollien, koolien, brasilianpaimenkoiran ja australianpaimenkoiran kanssa.
| Walesinpaimenkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Wales,  Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa muutamia |
| Rodun syntyaika | 1700-luku |
| Alkuperäinen käyttö | karjanajo, paimennus |
| Nykyinen käyttö | paimen-, harrastus- ja seurakoira |
| Elinikä | 12–15 vuotta |
| Muita nimityksiä | Ci Defaid Cymreig, Welsh Sheepdog, Welsh Collie |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 18–20 kg |
| Säkäkorkeus | 43–60 cm |
| Väritys | musta, mustavalkoinen, black & tan, tricolor tai merle |
Ulkonäkö muokkaa
Kuten muitakin työkoiria, walesinpaimenkoiraa jalostetaan normaalisti paimennusominaisuuksia silmällä pitäen. Koska ulkonäkö on toissijainen, sen rakenne, väritys ja koko vaihtelee. Keskimääräisesti se muistuttaa kuitenkin ulkonäöltään eniten koolieta ja käyttölinjaista bordercollieta. Jälkimmäiseen verrattuna rotu on kuitenkin pitkäraajaisempi, leveärintaisempi ja leveäkuonoisempi.lähde? Jotkut walesilaiset maanviljelijät suosivat erikoisen värisiä silmiä. Korvat ovat yleensä pystyt, mutta silti usein kärjistään taittuneet. Häntä on pitkä ja tuuhea.[1] Karvapeite voi olla lyhyt tai kohtalaisen pitkä.lähde? Väritys voi olla musta, mustavalkoinen, mustaruskea (black & tan), kolmivärinen (tricolor) tai merle.[1]
Clifford LB Hubbard määritteli kirjassaan Dogs In Britain, A Description of All Native Breeds and Most Foreign Breeds in Britain joka julkaistiin vuonna 1948 walesinpaimenkoiran säkäkorkeuden olevan noin 46 cm. Desmond Morriksen mukaan se vaihtelee noin 43–51 cm[1] ja Eva-Maria Krämerin mukaan 50–60 cm välillä.[2] Rotutyypin vaihtelevuuden vuoksi kevytrakenteisempi ja pitkäraajaisempi pohjoiswalesilainen muunnos painaa 16 kg, kun taas jykevämpi Glamorganshiren ja Monmouthsiren muunnos painaa 18–20 kg.lähde? Desmond Morriksen mukaan rodun keskimääräinen paino olisi kaiken kaikkiaan 18–20 kg.[1]
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rotu on älykäs, lempeä ja omistajaansa kiintyvä. Näiden ominaisuuksien vuoksi se soveltuu lampaiden paimennuksen ja lammaskoirakokeiden lisäksi myös seurakoiraksi.[1] Se on kuitenkin äärimmäisen aktiivinen, minkä vuoksi se tarvitsee paljon liikuntaa ja henkistä aktivointia jos sitä aiotaan pitää kotikoirana.lähde?
Alkuperä muokkaa
Clifford LB Hubbard kuvailee teoksessaan:
"Aikoinaan oli monta erilaista Walesille ominaista lammaskoiraa, mutta nykyisin ne ovat vähentyneet ainoastaan kahteen tai kolmeen rotuun. Muinaiset mustaruskea lammaskoira ja welsh hillman ovat lähes sukupuuttoon kuolleet ja niitä näkee enää nykyisin tuskin koskaan työskentelemässä. Kaksi edellä mainittua rotua olivat todennäköisesti tuhansia vuosia sitten Walesissa käytettyjen muinaisten hirvikoirien - joita alettiin myöhemmin kutsua walesinsusikoiriksi - jälkeläisiä. Walesinsusikoiran edeltäjät mainittiin usein walesilaisissa laeissa 900-luvun alkupuolella rotuna nimeltä gellgy (modernissa walesissa Gellgi)... Nykyisin Walesissa parhaiten tunnettu tyyppi on lähinnä mustaruskeasta lammaskoirasta polveutunut, mutta osittain myös työlinjaisen collien jälkeläinen."[3]
1820-luvulla skotlantilaiset bordercolliet saapuivat ensikertaa Walesiin, missä paikalliset lammasfarmarit alkoivat kasvattaa niitä ja muokkasivat niitä hieman uuteen elinympäristöön sopivammiksi. Skottilaisen alkuperänsä vuoksi niitä kutsuttiin toisinaan nimellä Highland Heeler, "ylämaankarjakoira". Vuonna 1873 Walesissa järjestettiin Britannian ensimmäiset lammaskoirakokeet, ja niihin osallistuneita koiria kutsuttiin walesilaisiksi lammaskoiriksi - vaikka ne muistuttivat yhä huomattavan paljon bordercollieita.[1]
Hubbard kuvaili walesinpaimenkoiraa erittäin yleiseksi Pohjois- ja Keski-Walesin kreivikunnissa. Työskennellessään se ei yleensä paimentanut alhaalla maahanpainautuneena "näyttävään tapaan jota joskus näkee työlinjaisilla collieilla". Hän kirjoitti että rodulle ei ollut koiranäyttelyssä omaa luokkaa, vaan sitä kasvatettiin vain ja ainoastaan työkoiraksi ja sen harrastajat vastustivat ajatusta että sitä alettaisiin jalostaa näyttelyistä silmällä pitäen.
Hubbardin mukaan 1700-luvun aikana walesilaiset karjanajajat ottivat lampaita myyntiin viedessään mukaansa viisi tai kuusi walesinpaimenkoiraa "paimeniksi kapeille teille, vartijoiksi maantierosvoja vastaan ja riistanhankkijoiksi matkan aikana". Nämä koirat olivat varhaisentyyppisiä rodunedustajia, nykyistä pidempiraajaisia ja nopeampirakenteisia.
Monien vuosisatojen mittaan bordercollie alkoi laajalti syrjäyttää walesinpaimenkoiran lammaskoirana Walesissälähde?, ja uutta paikallista rotua uhkasikin sukupuutto[1]. 1990-luvulla lammasfarmari John Davies järjesti kokouksen, jonka tarkoitus oli pelastaa rotu sukupuutolta ja vahvistaa sen asemaa. 60 muun maanviljelijän avulla hän onnistui perustamaan roturekisterin ja järjestön nimeltä Welsh Sheepdog Society (Cymdeithas Cwn Cymreig). 44 yksilöä luokiteltiin riittävän puhdasrotuisiksi, jotta ne voitiin lisätä rekisteriin.[1]
Rotu on yleensä työssään "löyhäsilmäinen", mikä tarkoittaa sitä ettei se paimenna karjaa katseellaan kuten "vahvasilmäinen" bordercollie. Se kykenee itsenäiseen työskentelyyn ilman ihmisen suoraa ohjausta. Walesinpaimenkoiraa käytetään yleisimmin lammaskoirana, mutta se sopii myös karjan, vuohen ja jopa hevosten ja sikojen paimentamiseen. Perinteisesti sitä käytettiin ajamaan karjaa ja lampaita markkinoille.lähde?
Terveys muokkaa
Walesinpaimenkoiran keskimääräinen elinikä on 12–15 vuotta.lähde?
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 417. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ Krämer, E.-M. (2009). Der grosse Kosmos Hundeführer, s. 159. Kosmos: Stuttgart.
- ↑ Hubbard, Clifford LB. Dogs In Britain, A Description of All Native Breeds and Most Foreign Breeds in Britain. 1948
Aiheesta muualla muokkaa
- Walesinpaimenkoira-Järjestö
- Walesinpaimenkoira (Arkistoitu – Internet Archive)
