Waldschlösschenin silta

silta Saksassa
(Ohjattu sivulta Waldschlößchenbrücke)

Waldschlösschenin silta (saks. Waldschlößchenbrücke) on Elben ylittävä silta Dresdenissä, Saksassa. Silta on kerännyt huomattavan määrän kritiikkiä, sillä Unesco vastusti sen rakentamista voimakkaasti. Sillan rakentamisen takia Unesco poisti Elbenlaakson maailmanperintöluettelosta.

Waldschlösschenin silta
Sillan avajaiset olivat 24. elokuuta 2013
Sillan avajaiset olivat 24. elokuuta 2013
Ajokaistoja 4
Ylittää Elben
Sijainti Dresden, Saksa
Avattu liikenteelle 2013
Koordinaatit 51°3′50″N, 013°46′37″E
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Waldschlösschenin siltaa alettiin suunnitella jo 1990-luvulla. Sillan tarkoituksena oli yhdistää Dresdenin itä- ja kakkoisosat pohjoisosiin ja näin vähentää neljän keskikaupungissa sijaitsevan sillan painetta. Dresden sai maailmanperintökohteen arvon vuonna 2004. Suunnitteilla ollut silta mainittiin ehdokkuusasiakirjassa, mutta sen sijainti oli siinä virheellinen. Keväällä 2004 sillan rakennussuunnitelma hyväksyttiin, mutta projekti koki monia vastoinkäymisiä, ja sillan rakentamisesta päätettiin järjestää kansanäänestys. Helmikuussa 2005 kaksi kolmasosaa dresdeniläisistä hyväksyi sillan rakentamisen. Äänestysprosentti oli vain 50,8.[1]

Unesco sai tietää sillan oikeasta sijainnista vasta lokakuussa 2005. Seuraavana vuonna Unesco ilmoitti, että silta vaarantaisi Dresdenin maailmanperintöstatuksen, ja listasi Dresdenin vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalle. Sillan rakentamisesta kiisteltiin pitkään, ja sen rakentamista vastaan nostettiin kanteita. Lopulta rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2007.[1] Oikeus oli päättänyt marraskuussa, että rakennustyöt voidaan aloittaa. Ne olivat olleet pysähdyksissä, kun työmaan läheisyydestä oli löytynyt Saksassa äärimmäisen uhanalaisia kääpiöhevosenkenkäyökköjä, joita arvioidaan Saksassa olevan vain noin 650.[2]

Maailmanperintökomitea päätti 25. heinäkuuta 2009 poistaa Dresdenin Elbenlaakson maailmanperintöluettelosta. Dresden oli toinen kohde, joka poistettiin luettelosta. Omanilainen Valkobeisan suojelualue poistettiin kaksi vuotta aikaisemmin.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Lubbadeh, Jens: A Bridge to Nowhere The Unesco Courier. 17.8.2009. Unesco. Viitattu 18.8.2010. (englanniksi)
  2. Kulish, Nicholas: Proposed bridge in Dresden fuels protests over modernization NYTimes.com. The New York Times Company. Viitattu 18.8.2010. (englanniksi)
  3. Dresden is deleted from UNESCO’s World Heritage List World Heritage Centre. 25.7.2009. United Nations. Viitattu 18.8.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa