Vuoden 1790 kansalaisuuslaki

Yhdysvaltojen alkuperäinen kansalaisuuslaki hyväksyttiin 26. maaliskuuta 1790, ja siinä määriteltiin Yhdysvaltojen myöntämän kansalaisuuden periaatteet. Laki rajasi kansalaisuuden "vapaille hyvän moraalin omaaville valkoihoisille henkilöille". Lain ulkopuolelle jäivät muun muassa orjat sekä vapaat tummaihoiset sekä myöhemmin myös aasialaista alkuperää olevat henkilöt. Naiset saivat kansalaisuuden, mutta kansalaisuus ei periytynyt lapsille, ellei lapsen isä ollut asunut Yhdysvalloissa. Kansalaisuus periytyi yksinomaan isän puolelta.

Lain edellyttämän hyvän moraalin arvioiminen edellytti henkilön asuneen Yhdysvalloissa kahden vuoden ajan ja vähintään vuoden ajan nykyisessä asuinpaikassaan ennen kansalaisuuden hakemista.

Lain korvasi vuonna 1795 laki, jossa asumisaikaa kasvatettiin viiteen vuoteen. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen lakiin tehtiin merkittäviä muutoksia. Vuonna 1868 hyväksytty 14. lisäys takasi kansalaisuuden kaikille Yhdysvalloissa syntyneille riippumatta heidän rodustaan, uskonnostaan taikka syntymäpaikastaan. Reservaateissa asuneet intiaanit jäivät lain ulkopuolelle. Vuoden 1870 kansalaisuuslaki laajensi kansalaisuuden kattamaan myös afrikkalaista alkuperää olevat henkilöt, jotka olivat syntyneet Yhdysvalloissa. Vuonna 1898 Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi kansalaisuuden kuuluvan myös Yhdysvalloissa syntyneille kiinalaista alkuperää oleville henkilöille.

Loput Yhdysvaltain alkuperäiskansat hyväksyttiin kansalaisiksi vuonna 1924. Tuolloin kaksi kolmasosaa alkuperäiskansojen edustajista oli jo Yhdysvaltain kansalaisia. Vuoden 1952 laki kieltää rodullisen ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän kansalaisuutta myönnettäessä.