Avaa päävalikko

Vojtěch Štursa (s. 3. elokuuta 1995) on tšekkiläinen mäkihyppääjä. Seuratasolla hän edustaa Dukla Libereciä.[1]

Vojtěch Štursa
20170105 VST Bischofshofen 2784.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 3. elokuuta 1995 (ikä 24)
Polička
Mäkihyppääjä
Pituus 177 cm
Seura Dukla Liberec
Suksimerkki Slatnar
Maailmancup
Kaudet 2011–

Tietolaatikko päivitetty 18. joulukuuta 2016

Aiheesta muualla
www.vojtechstursa.net

Maailmancupissa Štursa kilpaili ensimmäisen kerran Lillehammerissa joulukuussa 2011, ja ensimmäiset pisteensä hän saavutti Kuusamossa marraskuussa 2016. Ensimmäisen sijoituksensa kymmenen parhaan joukkoon hän saavutti Lillehammerissa joulukuussa 2016 oltuaan kymmenes. Myöhemmin samassa kuussa Engelbergissä hän saavutti toistaiseksi parhaan sijoituksen, kahdeksannen tilan.[1]

Nuorten MM-kilpailuissa Štursa on ollut parhaimmillaan kahdesti joukkuekilpailun yhdeksäs ja henkilökohtaisessa kilpailussa 16:s. Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla Liberecissä 2011 hän oli joukkuekilpailussa seitsemäs.[1]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa