Vismuttipentafluoridi
Vismuttipentafluoridi (BiF5) on vismutin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää voimakkaana fluoraavana reagenssina.
| Vismuttipentafluoridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | BiF5 |
| Moolimassa | 303,98 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 151 °C[1] |
| Kiehumispiste | 230 °C[1] |
| Tiheys | 5,4 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa vismuttipentafluoridi on valkoisia neulasmaisia kiteitä. Yhdisteen alkeiskoppi on tetragonaalinen hilakeskeinen rakenne ja rakenne koostuu pitkistä polymeeriketjuista, jotka ovat järjestäytyneet kerroksittain. Vismuttipentafluoridi liukenee moniin orgaanisiin ja epäorgaanisiin liuottimiin, mutta veden kanssa se reagoi erittäin voimakkaasti. Reaktiossa muodostuu otsonia, happidifluoridia ja ruskeaa vismutti(V)oksifluoridia. Vismuttipentafluoridi on erittäin voimakas hapetin ja fluoraava reagenssi. Se esimerkiksi muodostaa hiilivedyistä fluorihiilivetyjä, uraanitetrafluoridista uraaniheksafluoridia, bromista bromitrifluoridia ja -pentafluoridia ja kloorista kloorimonofluoridia. Aine on vahva Lewis-happo ja reagoi monien fluoridien kanssa muodostaen yhdisteitä, joissa on heksafluorivismutaatti-ioni BiF6-. Kuumennettaessa yli 120 °C:n yhdiste alkaa hajota fluoriksi ja vismuttitrifluoridiksi.[1][2][3][4][5][6]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Vismuttipentafluoridia voidaan valmistaa kuumentamalla vismuttia tai vismuttitrifluoridia noin 500–600 °C:n lämpötilaan fluorin tai klooritrifluoridin toimiessa fluoraavana reagenssina. Tuote puhdistetaan sublimoimalla alipaineessa.[1][2][3]
Orgaanisissa synteeseissä vismuttipentafluoridia voidaan käyttää fluoraavana reagenssina. Siitä valmistetaan muun muassa jodifluorialkaaneja, fluorattuja polttoaineseoksia ja fluorialkyylifosforaaneja. Aine toimii myös katalyyttinä muodostettaessa karbokationeja.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Hans Joachim Breunig: Bismuth Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2002. Viitattu 13.3.2016
- ↑ a b Joachim Krüger, Peter Winkler, Eberhard Lüderitz, Manfred Lück & Hans Uwe Wolf: Bismuth, Bismuth Alloys, and Bismuth Compounds, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 13.3.2016
- ↑ a b c Soong-Hyun Kim & Robert E. Maleczka, Jr.: Bismuth Pentafluoride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2007. Teoksen verkkoversio Viitattu 13.3.2016
- ↑ N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 563. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 770. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.3.2016). (englanniksi)
- ↑ Bodie Douglas,Shi-Ming Ho: Structure and Chemistry of Crystalline Solids, s. 87-88. Springer, 2006. ISBN 978-0-387-26147-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.3.2016). (englanniksi)