Virtanen-tyyppi
Virtanen-tyyppi on suomalainen, ensisijaisesti länsisuomalainen sukunimityyppi, johon kuuluvat nimet on muodostettu yhdistämällä jokin luontoaiheinen sana (ei kuitenkaan eläinlajin nimi) ja vanhoista itäsuomalaisista sukunimistä saatu pääte -nen. Sirkka Paikkala on nimennyt nimityypin[1] Virtasen, yleisimmän siihen kuuluvan nimen ja Suomen toiseksi yleisimmän (vuoteen 2009 yleisimmän) sukunimen mukaan.
Virtasen lisäksi yleisiä tyypin nimiä ovat (järjestyksessä yleisimmästä alkaen) Nieminen, Mäkinen, Koskinen, Järvinen, Lehtonen, Lehtinen, Saarinen, Salminen, Heinonen (sanasta heinä, ei etunimestä Heino), Salonen, Tuominen, Rantanen, Jokinen, Lahtinen, Leppänen, Ahonen, Aaltonen ja Laaksonen.
Nimityyppi vakiintui 1800-luvulla, kun tämäntapaisista nimistä tuli muodikkaita ja sitten hyvin monet ottivat itselleen sellaisen. Osa niistä, kuten Ahonen, Järvinen, Kivinen, Lampinen ja Lehtonen, oli ollut olemassa jo aikaisemmin, mutta paljon harvinaisempina. Osa 1800-luvulla Virtanen-tyypin nimen ottaneista ei ottanut tyyppiä aivan tyhjästä, vaan esimerkiksi Sysmässä otettiin nimeksi Saarinen johtaen Saarenkylän nimestä.
Virtanen-tyypin kulta-ajan mentyä sitä seurasi Laine-tyyppi, jonka loiston aikaa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku.
Lähteet muokkaa
- Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, s. 27.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Sirkka Paikkala: Se tavallinen Virtanen: suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 2004. ISBN 951-746-567-X