Ville Suhonen

suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija

Ville Suhonen (s. 23. kesäkuuta 1964 Helsinki) on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Hän on vuodesta 1985 alkaen ohjannut ja käsikirjoittanut yli 30 lyhytelokuvaa, dokumenttia ja musiikkielokuvaa.

Ville Suhonen
Henkilötiedot
Syntynyt23. kesäkuuta 1964 (ikä 58)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja
elokuvakäsikirjoittaja
kirjailija
Ohjaaja
Palkinnot

Parhaan dokumentin Jussi (2016)

Aiheesta muualla
villesuhonen.net
IMDb
Elonet

Suhonen toimi vuonna 1998 ensi-iltansa saaneen perhe-elokuvan Poika ja ilves käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Tunnetuimpia dokumentteja ovat viimeisestä valtiovallan Suomessa teloittamasta naisesta, Martta Koskisesta, kertova historiallinen dokumentti Ompelijatar (2015), suuren yleisömenestyksen saanut luontodokumentti Metsän tarina (2012) ja jatkosodan aikaisista sotavankileireistä kertova Jäämarssi (2011). Hän on kirjoittanut myös kolme nuortenromaania sekä Metsän tarina -elokuvaan perustuvan luontokirjan.

Vuonna 1983 ylioppilaaksi kirjoittanut Suhonen on opiskellut Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja teatteritiedettä vuosina 1984–1988 ja toiminut myös elokuva- ja kulttuuriarvostelijana vuodesta 1986 alkaen. Suhosen kirjoituksia on julkaistu muun muassa Ylioppilaslehdessä, Filmihullussa ja Teatteri-lehdessä.

Ville Suhonen on kirjailija Pekka Suhosen poika.

FilmografiaMuokkaa

  • Paris, Breakfast eli kohtalonmuotoisia tarinoita (1985)
  • Dream Mode (1986)
  • Kaupungin aika (1987)
  • Funkiksen liekki (1988) (apul.ohj.)
  • Viimeinen kaupunginosa (1988)
  • Ajattelija (1989)
  • Helsinki. Arkkitehtuuri (1989)
  • Silent City (1989) (yhdessä Mikko Kallisen kanssa)
  • Tapaus Kumenius (1989)
  • Selviytyjät (1990)
  • Ylioppilaselämää (1990)
  • Black & White (1992) (yhdessä Mikko Kallisen kanssa)
  • Dolla (1992)
  • Marea (1993)
  • Pihi neito (1993)
  • Wild-Grown City – Villiintynyt kaupunki (1993)
  • Io (1994)
  • Katoavat hetket (1995)
  • Linnunratojen kansaa (1995)
  • Puhe lauluksi, sanat musiikiksi (1995)
  • Pyhä lintu, onnen lintu (1996) (käsikirj.)
  • Hämähäkkihuijaus (1997)
  • Poika ja ilves (1998) (2. ohjaaja, käsikirj.)
  • Paratiisi kaupungissa (2000) (yhdessä Kari Soverin kanssa)
  • Rovasta rahjaksi (2001) (käsikirj.)
  • Matkalla kurkien kanssa (2002) (yhdessä Kari Soverin kanssa)
  • Siipi lumihohtoinen (2004) (yhdessä Kari Soverin kanssa)
  • Neljä matkaa Vantaanjoella (2007) (yhdessä Kari Soverin kanssa)
  • Jäämarssi (2011)
  • Metsän tarina (2012) (yhdessä Kim Saarniluodon kanssa)
  • Ompelijatar (2015)
  • Ikuiseen rauhaan (2021)

BibliografiaMuokkaa

PalkintojaMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Tiedon julkistamisen neuvottelukunta, hakusivu: http://www.tjnk.fi/fi/tsvfm

Aiheesta muuallaMuokkaa