Viisasteleva sydän (vuoden 1995 elokuva)

Roger Michellin ohjaama historiallinen draamaelokuva vuodelta 1995

Viisasteleva sydän (Persuasion) on Roger Michellin BBC:lle ohjaama draamaelokuva vuodelta 1995. Epookkidraama perustuu Jane Austenin samannimiseen romaaniin, josta on tehty useita muitakin elokuvaversioita.

Viisasteleva sydän
Persuasion
Ohjaaja Roger Michell
Käsikirjoittaja Nick Dear
Perustuu Jane Austenin romaaniin
Tuottaja BBC
Vivian Stuart
Säveltäjä Jeremy Sams
Kuvaaja John Daly
Leikkaaja Kate Evans
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö BBC Films
Levittäjä Sony Pictures Classics
Netflix
Ensi-ilta 1995
Kesto 102 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Rooleissa

muokkaa
 Amanda Root  Anne Elliot  
 Ciarán Hinds  kapteeni Wentworth  
 Susan Fleetwood  Lady Russell  
 Corin Redgrave  Sir Walter Elliot  
 Fiona Shaw  rouva Croft  

Vastaanotto

muokkaa

Elokuva voitti Britanniassa viisi Bafta-palkintoa, muun muassa puvustuksesta ja lavastuksesta.[1]

Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti tämän tulkinnan Viisastelevasta sydämestä olevan siistiä epookkia, mutta hänestä brittitekijät ovat suhtautuneet historialliseen oikeellisuuteen rennommin kuin esimerkiksi Ang Lee samana vuonna ensi-iltaan tuomassaan elokuvassa Järki ja tunteet. Hän piti Viisastelevaa sydäntä hieman vakavampana ja karkeampana kuin muita Austen-filmatisointeja, mutta arveli muiden kuin Austen-fanien pitävän tätäkin elokuvaa samana sievistelynä kuin niitä muitakin.[2]

The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Awards, Viisasteleva sydän (vuoden 1995 elokuva) Internet Movie Databasessa (englanniksi).
  2. Ylänen, Helena: Viisasteleva sydän. Jane Austenia siistinä epookkina. Helsingin Sanomat, 3.5.1996. Digilehden juttu (tilaajille).
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 23.12.2021. (englanniksi)