Vihreä säde (elokuva)
Vihreä säde (Le Rayon vert) on Éric Rohmerin käsikirjoittama ja ohjaama ranskalainen draamaelokuva vuodelta 1986. Se on viides Rohmerin kuuden novellimaisen elokuvan sarjassa ”Komedioita ja sananlaskuja” (Comédies et proverbes). Sarjan muut elokuvat ovat Lentäjän nainen (1981), Ihana avioliitto? (1982), Pauline rantatyttö (1983), Täysikuu Pariisissa (1984) ja Ystävättäreni poikaystävä (1987). Niissä kaikissa päähenkilönä on nuori, rakkautta etsivä ja etsinnässään epäonnistuva nainen.[1]
| Vihreä säde | |
|---|---|
| Le Rayon vert | |
 |
|
| Ohjaaja | Éric Rohmer |
| Käsikirjoittaja | Éric Rohmer |
| Tuottaja | Margaret Ménégoz |
| Säveltäjä | Jean-Louis Valéro |
| Kuvaaja | Sophie Maintigneux |
| Leikkaaja | María Luisa García |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Les Films du Losange |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta | 1986, Suomessa 1988 |
| Kesto | 99 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Elokuvan nimi tulee auringonnousun ja -laskun yhteydessä joskus nähtävästä valoilmiöstä nimeltä vihreä välähdys, jota päähenkilöt tarinassa yrittävät nähdä.
Vastaanotto muokkaa
Vihreä säde voitti Venetsian elokuvajuhlilla 1986 Kultaisen leijonan.[1]
Helsingin Sanomien Helena Yläsen mielestä Vihreä säde on apein ”Komedioita ja sananlaskuja” -sarjan elokuvista. Sen teemoina ovat itseinho, toivottomuus ja yllättävä toivo. ”Vihreä säde ei puutu muissa sarjan filmeissä keskeiseen nykyelämän ulkonaiseen väliaikaisuuteen. Se tyytyy vain toteamaan ihmisten lomanviettotavat hyvin ilottomiksi.”[1]
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Ylänen, Helena: Yksinäisen naisen kesäloma. Helsingin Sanomat, 30.1.1988, s. 23. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 30.1.2022. (englanniksi)