Viheliäinen ongelma
Viheliäinen ongelma (pirullinen ongelma[1]) on eräänlainen poliittinen ristiriitatilanne. Se muistuttaa kysymystä, jonka muotoilusta, sisällöstä tai vastauksesta ei koskaan päästä yhteisymmärrykseen.
Määritelmä muokkaa
Vuonna 1973 Berkeleyn professorit Horst Rittel ja Melvin Webber kirjoittivat, että poliittisiin ongelmiin ei ollut mahdollista löytää ratkaisuja, koska tiede oli kehittynyt ratkomaan yksinkertaisia "kesyjä" ongelmia, ja politiikan ongelmat olivat luonteeltaan aivan erityyppisiä. Näitä toisentyyppisiä ongelmia he nimittivät "viheliäisiksi" (wicked). Rittelin ja Webberin mukaan viheliäistä ongelmaa ei ole mahdollista kuvailla tyhjentävästi. Viheliäisiin ongelmiin esitettyjen ratkaisujen ei voida sanoa olevan oikein tai väärin. Itse asiassa mitään pysyviä tai kiistämättömän tosia ratkaisuja ei ole edes olemassa. [2]
Piirteet muokkaa
- Viheliäisellä ongelmalla ei ole lopullista muotoilua. Kesy ongelma voidaan kuvailla kattavasti ratkaisemista varten, mutta viheliäisen ongelman täsmällinen kuvailu edellyttäisi sitä, että ongelman kaikki mahdolliset ratkaisut ovat jo saatavilla. [2]
- Viheliäisellä ongelmalla ei ole pysäytyssääntöä. Ei siis ole olemassa kriteereitä, joiden perusteella voitaisiin todeta, että ratkaisu on löydetty. Sen sijaan työ ongelman parissa päättyy esimerkiksi sen takia, että raha tai aika loppuvat kesken. [2]
- Ratkaisut viheliäisiin ongelmiin eivät ole oikeita tai vääriä, vaan parempia tai huonompia. Matemaattisen yhtälön ratkaisun voidaan objektiivisin arviointiperustein todeta olevan oikea tai väärä, mutta viheliäisellä ongelmalla ei ole tällaisia perusteita, vaan ratkaisua arvioivat monet siihen oikeutetut tahot vaihtelevin kriteerein. [2]
- Viheliäisen ongelman ratkaisulle ei ole välitöntä eikä lopullista testiä. Kesyn ongelman ratkojat voivat heti arvioida ratkaisuyrityksen onnistumista, mutta viheliäisen ongelman ratkaisuyrityksellä on seurauksia, joita ei ole mahdollista ymmärtää kohtuullisessa ajassa. [2]
- Jokainen ratkaisu viheliäiseen ongelmaan on ainutkertainen operaatio; koska ei ole mahdollisuutta oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, jokainen yritys on merkittävä. Matemaatikko voi yrittää ratkaista yhtälöään useita kertoja ilman vahinkoa, mutta viheliäisen ongelman ratkaisuyritys jättää peruuttamattomia ja pitkäaikaisia jälkiä. Yritys peruuttaa tai korjata ratkaisua tuottaa uusia viheliäisiä ongelmia. [2]
- Viheliäisillä ongelmilla ei ole tiettyä tai tyhjentävästi kuvattavaa joukkoa mahdollisia ratkaisuja, eikä hyvin kuvattua joukkoa sallittuja toimintoja. Ei voida tietää varmasti, että kaikki mahdolliset ratkaisut on tunnistettu ja tutkittu. Uusia ratkaisuja on mahdollista keksiä ja on ratkaisijan harkinnassa, mitä ratkaisuja pidetään mahdollisina. [2]
- Jokainen viheliäinen ongelma on pohjimmiltaan ainutlaatuinen. Luonnontieteellisen tai insinöörimäisen ajattelun soveltaminen viheliäisen ongelman ratkaisemiseksi voi olla haitallista, koska silloin yleispätevää ratkaisua yritetään sovittaa ongelmiin, jotka ovat luonteeltaan ainutkertaisia. [2]
- Jokaista viheliäistä ongelmaa voidaan pitää toisen ongelman oireena. Yhden tason ongelman ratkaiseminen paljastaa ylemmän tason ongelmia. Ylemmällä tasolla ongelmat ovat laajempia ja vaikeampia ratkaista kuin alemmalla tasolla, mutta toisaalta ongelmia ei pitäisi yrittää ratkoa liian matalalla tasolla – pelkkiä oireita hoitamalla – sillä se vain pahentaa varsinaista ongelmaa. Riippuu ratkaisijan mieltymyksistä, millä tasolla hän päättää toimia. [2]
- Viheliäistä ongelmaa edustava ristiriita voidaan selittää monin tavoin. Ei ole olemassa tieteellistä sääntöä, jonka perusteella oikea ratkaisu voitaisiin valita. Selityksen valinta määrittää ongelman ratkaisun luonteen. Ratkaisun valinta on mielivaltaista. Ratkaisija valitsee hänelle sopivimman ratkaisun oman maailmankuvansa perusteella. [2]
- Yhdyskuntasuunnittelijalla ei ole oikeutta olla väärässä. Toisin kuin tieteessä, suunnittelijat joutuvat vastuuseen ratkaisu-yritystensä seurauksista. [2]
Esimerkkejä muokkaa
Rittelin ja Webberin mukaan melkein kaikki poliittiset kysymykset ovat viheliäisiä – esimerkiksi valtatien sijainti, veroaste, opetusohjelman sisältö tai reaktiot rikollisuuteen.[2]
Ratkaisut muokkaa
Rittel ja Webber totesivat, ettei heillä ollut ratkaisua kuvailemiinsa ongelmiin. Heidän mukaansa ratkaisumenetelmien löytäminen viheliäisiin ongelmiin saattaa olla kaikista ongelmista viheliäisin.[2]