Veteraanikuntoutus
Veteraanikuntoutus tarkoittaa Suomessa vuosien 1939–1945 sotiin osallistuneiden henkilöiden ja heidän puolisoidensa toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi annettavaa laitos- tai avomuotoista kuntoutusta, johon sisältyy myös tarpeellinen tutkimus ja hoito. Veteraanikuntoutus käynnistyi vuonna 1979. Se on toissijaista vuonna 1948 säädetyn lain nojalla toteutettavaan sotainvalidien kuntoutukseen, johon on vuosittainen subjektiivinen oikeus henkilöllä, jolla on tietty haitta-aste, invaliditeettiprosentti. Kuntoutukseen valittavan rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939–1945 sotiin osallistunut rintamaveteraani, jolla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus tai rintamatunnus.
Veteraanikuntoutuksen säädöspohja muokkaa
Veteraanikuntoutusta toteutettiin aluksi erillismäärärahojen puitteissa eri kuntoutuslaitoksissa, kunnes vuonna 1983 tuli voimaan laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta (60/83). Laki uusittiin kokonaisuudessaan vuoden 1989 alusta (1184/1988). Lakiin on sen jälkeen tehty muutoksia lähinnä kuntoutukseen oikeutettujen henkilöiden määrittelyn, rahoituspohjan ja hallinnon osalta.
Vuoden 1994 alusta myös rintamaveteraanin puolisolle tuli mahdollisuus osallistua yhdessä veteraanin kanssa kuntoutukseen asetuksella määritellyin tavoin. Vuodesta 1998 toiminnan hallinto siirrettiin Valtiokonttoriin, kun Tapaturmavirasto lakkautettiin. Vuoden 2000 alusta osa veteraanikuntoutuksen rahoituksesta siirrettiin Raha-automaattiyhdistyksen vastuulle.
Tuorein veteraanikuntoutuksen asetus (1144/2004) on tullut voimaan vuoden 2005 alusta. Sen 2 §:ssä todetaan, että kuntoutettava ohjataan avo- tai laitoskuntoutukseen niin, että yleinen lääketieteellinen kokemus huomioon ottaen on mahdollista saavuttaa riittävä hoitotulos. Kuntoutettavan toimintakyvyn edistämiseksi ja säilyttämiseksi kuntoutuksen tulee olla säännöllistä ja suunnitelmallista. Kuntoutusjakson välin ei ilman erityistä perustetta tulisi olla vuotta pitempi.
Valtiokonttori antaa vuosittain ohjeen Rintamaveteraanien kuntoutuksen järjestämisestä. Uusimman 2.2.2007 annetun ohjekirjeen[1] mukaan
Avo- tai päiväkuntoutusta voidaan toteuttaa joko terveyskeskuksessa, sairaalassa, vanhainkodissa, palvelu- ja päiväkeskuksessa, tarkoitukseen hyväksytyssä kuntoutus- ja hoitolaitoksessa tai hankkia se yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/90) 2 §:ssä tarkoitetulta palvelun tuottajalta tai itsenäiseltä ammatinharjoittajalta. Veteraanilla on mahdollisuus saada avokuntoutusta myös kotonaan.
Avokuntoutuksen toimintamuotoja ovat päiväkuntoutus, fysioterapian, puheterapian, toimintaterapian ja muun terapian yksilölliset hoitosarjat, psykososiaalinen ja muu ryhmäkuntoutus sekä erilaiset sopeutumisvalmennuskurssit. Päiväkuntoutusta voidaan antaa enintään 10 päivää ja muuta avokuntoutusta enintään 20 käyntikertaa kalenterivuodessa.
Kunnat voivat järjestää laitoskuntoutuksen omassa terveyskeskuksessaan, erikoissairaanhoitolaitoksessa tai hankkia palvelun tarkoitukseen hyväksytystä kuntoutus- ja hoitolaitoksesta.
Laitoskuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutus- ja hoitolaitoksessa, sairaalan tai terveyskeskuksen osastolla annettua pääsääntöisesti yhtäjaksoista hoitojaksoa, johon kuuluu kuntoutuksen lisäksi majoitus ja täysihoito. Laitoskuntoutusta voidaan antaa enintään 10 vuorokautta toimintakykyluokassa III, mutta toimintakykyluokissa II ja I laitoskuntoutuksen tulisi olla 2–4 viikkoa, jos se on tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista.
Puoliso voi osallistua veteraanin kanssa samanaikaisesti laitoskuntoutukseen veteraanin toimintakykyluokan mukaan vaihtelevan määrän; parhaimman toimintakyvyn luokassa (III) enintään 10 ja muissa (II ja I) enintään 14 vuorokauden ajan. Aviopuolison kuntoutusjakso voi sopivin järjestelyin olla yhtä pitkä kuin veteraanin, mutta se ei voi olla pitempi.
Toimintakykyluokkien määritelmät:
- Toimintakykyluokkaan I kuuluvat rintamaveteraanit, joilla on iälle tunnusomaisen sairauden tai vamman aiheuttama vaikea fyysisen ja/tai psyykkisen toimintakyvyn häiriö. Veteraani on osittain tai jatkuvasti riippuvainen toisen henkilön avusta.
- Toimintakykyluokkaan II kuuluvat rintamaveteraanit, joilla on iälle tunnusomaisen sairauden tai vamman aiheuttama fyysisen ja/tai psyykkisen toimintakyvyn lievä tai korkeintaan keskivaikea häiriö. Veteraani on pääosin omatoiminen, mutta tarvitsee ainakin jonkin verran apua päivittäisissä toiminnoissa, kuten ruokailussa, pukeutumisessa tai/ja henkilökohtaisessa hygieniassa.
- Toimintakykyluokkaan III kuuluvat rintamaveteraanit, joiden kuntoutustarpeen taustalla on normaalin ikääntymisen tuomia muutoksia, kuten lihasvoiman ja aistien, kuulon, näön ja lähimuistin yksilöllistä heikkenemistä. Veteraani on omatoiminen ja selviytyy itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista.
Veteraanikuntoutuksen määrä ja saatavuus muokkaa
Vuoden 2005 valtion budjetissa veteraanikuntoutuksen määrärahoja korotettiin 12 miljoonalla eurolla. Valtioneuvosto hyväksyi keväällä 2004 linjauksena asiakirjan ”Veteraanipolitiikka 2004–2007”. Siinä asetettiin tavoitteeksi, että avo- ja päiväkuntoutus olisi ensisijaista, ja että laitos- ja avokuntoutuspalvelujen suhde olisi 50:50.
Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä vuodesta 1979 toiminut Rintamaveteraaniasian neuvottelukunta teki selvityksen veteraanikuntoutuksesta vuonna 2005, jossa todettiin muun muassa, että
- veteraanikuntoutusta haki noin puolet siihen oikeutetuista (vastaava luku sotainvalidien kohdalla on eri tutkimuksissa ollut 60 %)
- noin 86 prosenttia halukkaista pääsi veteraanikuntoutukseen
- koko maassa veteraanikuntoutuksesta oli laitoskuntoutusta 61 prosenttia ja avokuntoutusta 39 prosenttia
- siellä missä avokuntoutusta on käytetty asetuksen suosittama määrä (50:50), kaikki halukkaat ovat päässeet kuntoutukseen
Vuonna 2006 veteraanikuntoutusta järjestäviä kuntoutuslaitoksia oli 75, joista
- 46 oli sellaisia, joissa voidaan kuntouttaa kaikkiin toimintakykyluokkiin kuuluvia veteraaneja,
- 15 sellaisia, joissa voidaan kuntouttaa II ja III luokkaan kuuluvia ja
- 14 sellaisia, joissa voi kuntouttaa vain III toimintakykyluokkaan kuuluvia.[2]
Tulevaisuuden näkymät muokkaa
Koska veteraanikuntoutuksen kohderyhmä on vuosien 1939–1945 sodissa palvelleet henkilöt ja heidän puolisonsa, veteraanikuntoutus on jo pitkään ollut tavoitteiltaan ja toimintamuodoiltaan vanhusten kuntoutusta, geriatrista kuntoutusta. Valtiokonttorin vuonna 2002 tekemän ennusteen mukaan veteraanien määrä on vuonna 2010 noin 44 000 ja vuonna 2020 noin 3 700. Puolisoiden määrä laskee samoina vuosina 5000:sta 1000:een. Vuoden 2007 lopussa on elossa noin 77 000 veteraania.[3]
Stakesin Socius-lehdessä (1/2006) Valtiokonttorin toimistopäällikkö Veikko Havo katsoo, että veteraanikuntoutusta toteuttavien laitosten on etsittävä muita toimintamuotoja. Veteraanikuntoutus on muutenkin kehittymässä kohti avopalveluja. Vaikka veteraanien määrä vähenee lähivuosina hyvinkin nopeasti, vanhusväestön osuus nousee vastaavasti, jopa ennätysvauhtia kansainvälisesti ajatellen. Monet veteraanikuntoutuksen hankkeet (esimerkiksi Kelan ja Raha-automaattiyhdistyksen geriatrisen kuntoutuksen kehittämishankkeet) ovatkin pyrkineet hyödyntämään veteraani- ja sotainvalidikuntoutuksesta saatuja kokemuksia kaikessa vanhusten kuntoutuksessa.
Hallituksen vuoden 2008 budjettiin sisältyy 10 miljoonan euron lisäpanos.
Lähteet muokkaa
- Veteraanipolitiikka 2004–2007. Valtioneuvoston linjauksia. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 10, 2004.