Vesihuoltoalue

Vesihuoltoalue eli toiminta-alue on vesihuoltolaissa määritelty alue, jolla kunnallinen tai yksityinen vesihuoltolaitos (vesiosuuskunta) hoitaa puhtaan veden sekä jäteveden vesihuollon. Haja-asutusseudulla se on yleensä 100 metriä runkoputken molemmilla puolilla. Kunta vahvistaa vesihuoltoalueen joko vesiosuuskunnan pyynnöstä tai jos terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt niin vaativat. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti.

Vesihuoltoalueella kiinteisöjen tulee liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vapautuksia myönnetään käytännössä vain kiinteistöille joilla ei ole juoksevaa vettä. Vaikka vesi- ja viemäriasiat olisivat asianmukaisesti hoidettu vapautusta ei myönnetä jos vapauttaminen vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti.

Haja-asutusalueella keskitetty vesihuolto tulee suhteettoman kalliiksi pitkien etäisyyksien takia. Moni kiinteistö anoo vapautusta liittymispakosta. Lain määräämä kustannusten kohtuullisuus voidaan kyseenalaistaa kun liittymiskustannukset ylittävät kiinteistökohtaisen asennuksen kustannukset. Vapautuspäätökset vaihtelevat kuntakohtaisesti.

Aiheesta muuallaMuokkaa