Avaa päävalikko
Mato musta maan alanen, toukka tuonen karvahanen, pure puuta, pure maata, älä vereeni kajoa... (SKVR XI 1436)
Myös käärmeen ja käärmettä muistuttavien uskomusolentojen voitiin pelätä vahingoittavan verta.

Verettömyys oli suomalaisen kansanperinteen tuntema ihmisten sairaus, jonka kuviteltiin johtuvan veren laadun heikkenemisestä, vääränlaisesta verestä tai veren vähyydestä. Verellisyys oli ihmisen tavallinen, oikea tila, jossa hänellä oli riittävästi omaa verta.

Verettömyys aiheutti innottomuutta, kalvakkuutta, masentumista tai heikkoutta. Kyse oli lähinnä riuduttavista sairauksista ja puutostiloista, kuten anemiasta. Nykyisin verettömyys tarkoittaa kalpeutta.

Verettömyys johtui joskus siitä, että ympäristön haltijat olivat vieneet tai turmelleet veren tai tuoneet oman verensä tilalle. Loitsuilla saatettiin pyytää omaa verta takaisin:

»Ota pois omat ruskiet veres',
Anna pois omat valkiet vereni!

(SKVR I4 1053)»

Oma veri voitiin rinnastaa luontoon, suojelushaltijaan, ja verta nostatettiin kuin luontoa lovesta:

»Nouse, luontoin, lovesta, haon alta haltiani,
syntyni syvästä maasta, isäni luonto, emäni luonto,
päälle luontoni omani, kaikehin muien luontohista,
puna veriset, nieta veriset, rusko veriset, valko veriset,
kelta veriset, sini veriset, minun veren päällimäissä

kaikkein muien veristen. (SKVR VII4 1743)»

Katso myösMuokkaa