Vekseli

Vekseli on määrämuotoon laadittu maksusitoumus. Vekseliä on käytetty maksuvälineenä ja lyhytaikaiseen luotonantoon.

Saksalainen vekseli vuodelta 1854

Alun perin vekseliä käytettiin maksuosoituksena paikkakuntien välisessä kaupassa. Myöhemmin tämä käyttö jäi kuitenkin taka-alalle. 1970-luvulla vekseliä käytettiin jo pääasiassa luottovälineenä. Yleinen vekselin käyttötarkoitus oli lyhytaikaisen lainan ottaminen pankista. Kansainvälisessä kaupassa vekseli oli kuitenkin tuolloin edelleen käytössä maksujärjestelyissä.

Vekseli on siirtokelpoinen arvopaperi. Tämä tarkoittaa, että vekseli voidaan siirtää toiselle. Vekselipaperin laillinen haltija on oikeutettu hakemaan vekselivelan suorittamista itselleen. Rektavekseli on sellainen vekseli, jossa vekselin asettaja on nimenomaan kieltänyt vekselin siirtämisen.

Vekseli Suomessa

Vekselit olivat yleisiä velkainstrumentteja 1900-luvulla. Nykyään niiden merkitys on vähentynyt ja ne ovat suhteellisen harvinaisia luottovälineitä. Vekseleitä käyttivät Suomessa sekä liike-elämä että yksityiset ihmiset hyvin yleisesti. Suurimmillaan vekselien käyttö oli 1970–80-luvuilla. Vekseleitä käytettiin muun muassa autojen ja tavaroiden ostamiseen ja myös talokaupoissa. Pankkien kannalta vekseliluotot olivat tuottoisia, mutta niiden käsittely vaati paljon työvoimaa. Pankit lopettivat vekseliluottojen antamisen 2000-luvun alkuvuosina.

Vekseleitä käytettiin 1990-luvulle asti rahoitusvekselinä myyntisaatavien rahoitukseen, vakuusvekselinä saatavien turvaamiseen ja perintävekselinä perinnän helpottamiseen. 2000-luvun alussa käyttö oli kuitenkin jo harvinaista ja liittyi pääasiassa ulkomaankauppaan. Yritysten välisessä ulkomaankaupassa vekseliä käytetään edelleen, vaikkakin vientivekselit ovat harvinaisia.

Vekselin ottaminen kuluttajaluotosta on nykyisin kokonaan kielletty. Kielto astui voimaan vuoden 1987 alusta, jolloin kuluttajansuojalakiin lisättiin uusi kulutusluottoja koskeva 7. luku. Asuntokaupan käsirahana vekseleistä luovuttiin vuonna 1991.

Suomessa vekseleistä säädetään vuonna 1932 voimaan tulleessa vekselilaissa, jonka pohjana on Genevessä solmittu kansainvälisen vekselilainsäädännön yhtenäistämistä koskeva sopimus.

Vekselityypit

Vekseli on joko asetettu vekseli tai oma vekseli. Näistä asetettu vekseli on ollut omaa vekseliä huomattavasti tärkeämpi käytännössä.

Asetettu vekseli eli asete

Asetettu vekseli (asete) on maksukehotus, jonka vekselin asettaja kohdistaa maksavaan. Maksava tulee vekselivelalliseksi hyväksymällä vekselin. Vekselinsaaja on vekselivelkoja, johon nähden maksava ja asettaja sitoutuvat vekselivastuuseen.

Käytännössä asetettu vekseli on hyväksyjän sitoumus maksaa vekselissä mainittu rahamäärä. Jos hän ei sitä maksa, asettaja joutuu maksuvastuuseen.

Asetetussa vekselissä on siis kolme osallista:

1. Asettaja (trassentti; myös assignantti tai delegantti). Asettaja voi joutua maksamaan vekselin, jos hyväksyjä ei sitä maksa.
2. Maksava, hyväksyjä eli tunnustaja (trassaatti; myös assignatus, delegatus tai akseptantti). Hän on vekselin päävelallinen.
3. Vekselinsaaja (remittentti; myös assignatarius tai delegatarius). Hänellä on oikeus saada vekselissä mainittu rahasumma.

Tunnuste (aksepti) on sellainen asete, jonka hyväksyjä on allekirjoituksellaan hyväksynyt, hyväksytty vekseli. Hyväksyminen on lupaus vekselin suorittamisesta. Myös hyväksymistä kutsutaan akseptiksi.

Oma asete on sellainen asete, jossa asettaja ja hyväksyjä ovat samat. Asiallisesti oma asete vastaa omaa vekseliä. Oma asete on harvinainen. Yritys on voinut asettaa sen toisella paikkakunnalla sijaitsevan haarakonttorinsa maksettavaksi.

Oma vekseli

Oma vekseli on vekselityyppi, jossa vekselin asettaja sitoutuu maksamaan määrätyn rahaerän. Omassa vekselissä on kaksi osapuolta:

1. Asettaja, joka on sitoutunut maksamaan rahasumman. Hän on vekselin päävelallinen.
2. Vekselinsaaja, jolla on oikeus tuohon rahasummaan.

Oma vekseli on asiasisällöltään velkakirja, jossa asettaja sitoutuu maksamaan tietyn rahasumman toiselle henkilölle. Velkakirjasta se eroaa siten, että oma vekseli on tehtävä määrämuodossa.

Oma vekseli on ollut harvinainen. Sitä on käytetty luottoasiakirjana, joka pysyy alusta pitäen saman velkojan hallussa. Kansainvälisesti sitä ei ole käytetty. Myös maan sisäisesti oma vekseli on ollut asetettua vekseliä harvinaisempi.

Tavaravekseli

Tavaravekseli eli liikevekseli eli kauppahintavekseli on ollut liike-elämässä tavallinen asetetun vekselin tyyppi. Tavaravekseli syntyy, kun tavaroiden ostaja hyväksyy myyjän asettaman vekselin. Myyjä voi käyttää vekselin joko luovuttamalla sen eteenpäin oman velkansa maksuna tai muuttamalla sen rahaksi pankissa. Tavaravekseli on ollut liike-elämässä tärkeä tapa saada pääomaa, kun tavaroita ei ostettu käteisellä vaan vekseleitä vastaan.

Tavaravekseli piti tavallisesti lunastaa kolmen kuukauden kuluttua asettamisesta. Kun tavaraerän ostaja tarvitsi luottoa eli maksuaikaa, mutta myyjä halusi kauppasumman heti haltuunsa, myyjä asetti vekselin ostajan maksettavaksi. Tämän vekselin myyjä diskonttasi pankissa, joka suoritti korolla vähennetyn rahamäärän etukäteen myyjälle. Kun vekseli erääntyi maksettavaksi, ostaja lunasti sen pankista maksamalla vekselin summan. Tällaista vekseliä kutsuttiin itsemaksavaksi vekseliksi, ja luoton takana oli tavaraliike.

Tavaravekselien diskonttausta varten pankilla ja yrityksellä oli tavallisesti sopimus tietyn suuruista diskonttoluottolimiitistä. Sopimuksessa pankki sitoutui diskonttaamaan ehdot täyttäviä vekseleitä tuon määrän edestä.

Rahoitusvekseli ja vekseliluotto

Vekseliluotto tarkoittaa vekselin diskonttaamista pankissa. Vekseliluotto on lyhytaikaista, tilapäistä ja kiinteäkorkoista velkaa. Vekseliluotto on ollut tavallisesti enintään 3–6 kuukauden mittainen. Yleisin juoksuaika on ollut 3 kuukautta, mutta vekselin saattoi tehdä myös pariksi viikoksi tai vain muutamaksi päiväksi.

Rahoitusvekseli eli luottovekseli tai apuvekseli on ollut erittäin tavallinen vekselilaji velaksiannossa. Rahoitusvekseli on laadittu yksinomaan velkasitoumukseksi eikä sillä ole maksutehtävää. Rahoitusvekseliä on käytetty melko runsaasti yksityishenkilöidenkin välillä mutta kaikkein eniten pankkiluotonannossa.

Rahoitusvekseliä on käytetty siten, että asetettu vekseli on diskontattu heti luotonantajapankkiin. Pankki säilytti vekselin velan erääntymiseen saakka. Rahoitusvekselin asettaja on tavallisesti ollut velan takaaja ja hyväksyjä velan ottaja. Jos vekseliin on tarvittu useampia takaajia, on siihen merkitty lisäksi yksi tai useampi siirto.

Korko oli yleensä alhaisempi, jos vekseli oli asetettu kolmeksi kuukaudeksi. Sitä pidempien vekseliluottojen korko oli yleensä korkeampi. Korko nousi, jos vekseli uusittiin.

Yksityishenkilön kulutusta varten ottamaa vekseliluottoa on kutsuttu kulutusvekseliksi tai vippivekseliksi. Finanssivekselit puolestaan olivat vekseleitä, joilla pankit antoivat yrityksille lyhytaikaista luottoa.

Yksityishenkilöiden ottamat vekseliluotot olivat kalliita. Korkotaso kaikki kulut huomioiden nousi 20–30 prosenttiin.

Esimerkkilaskelma 14 päivän vekseliluotosta yksityiselle 1980–1990-luvulla

Selitys	Rahamäärä
Laina	1000,00 mk
Kulut:
Toimitusmaksu	0200,00 mk
Leimavero	0015,00 mk
Luotonvaraus- provisio (2 %)	0020,00 mk
Korko 12 % p.a.	0004,70 mk
Kulut yhteensä	0239,70 mk
Asiakkaalle maksetaan	0760,30 mk
Todellinen vuosikorko	893 %

Avoin vekseli

Avoin vekseli (avoin tunnuste) on vekselilomake, jonka hyväksyjä on allekirjoituksellaan hyväksynyt jo ennen kuin lomakkeen kaikki kohdat on täydennetty. Avoimesta vekselistä voi puuttua rahamäärä tai erääntymispäivä.

Avointa vekseliä voidaan käyttää tavaraluotonantajan ja asiakkaan välisessä liikesuhteessa siten, että luotonantajalla on oikeus täydentää vekseliin rahamäärä, joka vastaa tavaraluoton määrää. Tämän jälkeen luotonantaja voi tarvittaessa viedä vekselin protestoitavaksi. Avoin vekseli perustuu luottamukseen. Vekselin hyväksyjä ottaa riskin siitä, että vekseliä täydennettäisiin sopimuksen vastaisesti.

Pankkivekseli

Pankkivekseli on pankin asettama oma vekseli, jolla pankki sitoutuu maksamaan nimetylle henkilölle tai tämän määräämälle tietyn rahamäärän. Pankkivekseliä on voinut käyttää käteiseen rahaan rinnastettavana maksuvälineenä sekin tapaan. Sen on voinut lunastaa yleensä kuluitta kaikissa rahalaitoksissa.

Pankkivekseliä käytetään käteisen sijasta mm. nostettaessa pankkitililtä suurehko rahasumma.

Postilähetysvekseli

Postilähetysvekseli eli postivekseli oli pankin tavallisesti itsensä maksettavaksi asettama vekseli, jota käytettiin rahan lähettämiseen postitse. Lähettäjä osti postivekselin pankista ja lähetti sen postissa vastaanottajalle. Tämä sai rahat lunastamalla vekselin pankissa. Pankin oli lunastettava postivekseli näytettäessä.

Postivekseleitä on käytetty vain Suomessa ja Ruotsissa. Alkuaikoina postivekselit olivat setelin kaltaisia, sillä ne olivat haltijan lunastettavissa. Myöhemmin postivekselit asetettiin nimetylle henkilölle. Postivekseleiden käyttö oli laajaa. Niiden kierto oli nopeaa, sillä pankit lunastivat ne melko nopeasti. Nopean kierron vuoksi liikkeellä olevien postivekseleiden yhteenlaskettu rahamääräinen arvo ei noussut korkeaksi.

Kun seteleistä oli vuonna 1918 pulaa, postilähetysvekseleitä käytettiin käteisenä. Kansallis-Osake-Pankki laski liikkeelle kiinteän rahasumman määräisiä postilähetysvekseleitä.

Juoksuaika ja erääntyminen

Vekselin juoksuaika tarkoittaa sitä aikaa, joka kuluu vekselin asettamisesta sen erääntymispäivään.

Vekseli erääntyy maksettavaksi kerralla sen mukaan, mitä vekselissä määrätään. Vekseli voidaan asettaa maksettavaksi:

• näytettäessä (näyttövekseli eli a vista -vekseli)
• määräaikana näyttämisen jälkeen (näytönjälkeisvekseli eli a viso -vekseli)
• määräaikana asettamisen jälkeen (a dato -vekseli)
• määräpäivänä (päivävekseli eli precisavekseli)

Määräpäivänä erääntyvä päivävekseli oli tavallisin. Näyttövekseliä käytettiin liike-elämässä toisinaan vakuusvekselinä. A viso ja a dato -vekselit olivat harvinaisia.

Vekseliä ei voi asettaa erääntymään vähin erin. Osamaksukaupassa oli laadittava joka maksuerästä oma vekselinsä tai sitten vekseli täytyi uudistaa pienemmällä vekselillä sitä mukaa, kuin ostaja suoritti maksuja. Ostaja saattoi myös antaa myyjälle avovekselin, jonka myyjä sai täydentää summalla, joka täydentämishetkellä vielä oli maksamatta.

Vekselin siirtäminen

Vekselin saaja voi luovuttaa eli siirtää (indosseerata) vekselin maksuna toiselle. Tämä tapahtuu merkitsemällä vekselin selkäpuolelle tai lisäkkeeseen siirto (indossamentti). Se, jolle vekseli siirretään, on siirronsaaja (indossaatti, indossataari, girataari).

Avoin siirto eli blankosiirto (indossament in blanco) on kyseessä, jos siirrossa on vain siirtäjän nimi, vekseli on siirretty haltijalle tai siirrossa ei mainita, kenelle siirto on.

Vekselin siirtäjä (indossentti, girantti) on vastuussa vekselin hyväksymisestä ja rahasumman maksamisesta vekselin uudelle haltijalle. Toisin sanoen vekselivelkoja, joka siirtää vekselin eteenpäin, tulee itse vastuuseen velan maksamisesta uudelle velkojalle. Vekselin siirtäjä takaa maksun tapahtumisen pääasiassa samoin kuin asettajakin. He ovat toissijaisessa vastuussa, jos päävelallinen ei täytä suoritustaan. Siirtäjä voi välttyä vastuulta tekemällä erityisen siirtäjän varauksen. Tämä on ollut yleinen käytäntö, kun pankit ovat siirtäneet vekseleitä: ne ovat vapauttaneet itsensä vekselivastuusta.

Jos siirtäjä ei kirjoita vekseliin nimeään, kyseessä on avoin anto eli blankotraditio. Tällaisessa siirrossa siirtäjä ei ole edes toissijaisessa vastuussa velan maksamisesta, koska vekselissä ei ole hänen nimeään.

Jos vekseli siirretään vain perittäväksi, kyseessä on prokurasiirto.

Vekselivelalliset

Ensisijaisesti vekselin maksamisesta on vastuussa päävelallinen. Asetetun vekselin päävelallinen on sen hyväksyjä, oman vekselin päävelallinen puolestaan asettaja.

Vekselivelallisia on kuitenkin päävelallisen lisäksi muitakin. Tässä suhteessa vekseli eroaa normaaleista juoksevista velkakirjoista. Vekselivelasta vekselin haltijalle vastaavat omasta ja toistensa puolesta hyväksyjä, asettaja ja jokainen sellainen vekselin aikaisempi siirtäjä, joka ei ole tehnyt erityistä varaumaa vekseliin.

Vekselivelallisiin kuuluu myös vekselin takaaja eli avalisti. Takaus (aval) annetaan tietyn vekselivelallisen puolesta. Takaaja on vastuussa kuten se, jota hän on taannut. Takaajana voi olla esimerkiksi rahalaitos asiakkaansa hyväksi. Aval on ollut Suomessa harvinainen. Sen sijaan erittäin yleistä on ollut niin sanottu peitelty vekselitakaus, jossa takaaja kirjoittautuu vekseliin asettajaksi tai siirtäjäksi, joskus hyväksyjäksi. Peiteltyä takausta ei säädellä vekselilaissa eikä se ole oma vekselivelkatyyppinsä.

Suomessa vekseliin on ollut tapana merkitä vain yksi asettaja. Asettajia voi kuitenkin olla useitakin; tämä mahdollisuus olisi käyttökelpoinen vekseliluotossa, jonka vakuudeksi olisi hankittu useamman asettajan allekirjoitus. Suomessa nämä henkilöt on kuitenkin tavattu merkitä vekseliin siirtäjiksi.

Muut kuin päävelallinen vastaavat vekselistä vain siinä tapauksessa, ettei suoritusta saada päävelalliselta. Velallisen oikeus kohdistaa vaatimuksia muita kuin päävelallista kohtaan edellyttää sitä, että vekselin erääntymisen jälkeen hän on toimittanut vekseliprotestin kahden arkipäivän kuluessa. Muussa tapauksessa muut vastuulliset vapautuvat vastuusta.

Protesti

Jos vekseliä ei makseta sen erääntyessä, se voidaan protestoida ja protesti voidaan julkaista julkisesti protestilistalla. Listalle joutuminen vaikeuttaa huomattavasti lainansaantia. Protestiin joutumisesta ilmoitetaan luottotietoyhtiöille (Suomessa Suomen Asiakastieto Oy:lle). Julkinen protestointi julkaistaan myös talousalan lehdissä. Vekselin haltijan on protestoitava vekseli säilyttääkseen siihen perustuvat oikeutensa.

Vekselin erityispiirteitä

Vekselit ovat tarkasti vekselilaissa säädeltyjä asiakirjoja, ja niillä on muun muassa seuraavat normaaleista velkakirjoista poikkeavat erityispiirteet:

Vekselin muoto

Vekselin muodosta säädetään vekselilain 1 §:ssä, ja muotosäännöstä on tulkittu tuomioistuimissa erittäin tarkasti. Vähäinenkin muotovirhe johtaa tavallisesti siihen, että asiakirjaa ei pidetä vekselinä. Se saattaa kuitenkin siitä huolimatta olla pätevä muuna velkasitoumuksena.

Väitesuoja

Vekseli voidaan siirtää toiselle henkilölle ja tällöin väitesuoja on vahvempi kuin juoksevilla velkakirjoilla. Vekselilain 17 §:n mukaan velallinen voi esittää haltijaa kohtaan velallisen ja asettajan tai velallisen ja vekselin aikaisemman haltijan suhteeseen perustuvia väitteitä ainoastaan, mikäli haltija on vekselin saadessaan tahallaan toiminut velallisen vahingoksi.

Vanhentumisajat

Vekselin vanhentumisajat ovat normaalia lyhyempiä. Hyväksyjään kohdistuva saatava vanhentuu kolmen vuoden kuluttua vekselin erääntymispäivästä, siirtäjän ja asettajan vastuu lakkaa vuoden kuluttua erääntymispäivästä ja vekselivelallisten keskinäiset takautumisoikeudet vanhentuvat kuudessa kuukaudessa vekselin lunastamisesta.

Vekselin muotovaatimukset

Vekselin tekstissä on oltava nimitys ”vekseli” asiakirjan kielellä. Kelvollinen on myös yhdyssana, johon sisältyy sana vekseli, esimerkiksi ”pankkivekseli” tai ”näyttövekseli”. Koko vekseli voi olla vieraalla kielellä, jolloin nimitys ”vekseli" on myös tällä kielellä.

Asetetun vekselin tekstissä on oltava ehdoton kehotus yhden, määrätyn rahaerän maksamiseen. Omassa vekselissä ei ole kehotusta vaan ehdoton sitoumus määrätyn rahaerän maksamiseen. Molemmissa rahamäärä ja rahalaji (rahayksikkö) on yksilöitävä, esimerkiksi merkinnällä mk tai $. Jos sama rahalaji on käytössä useassa maassa, katsotaan, että rahalaji määräytyy vekselin maksupaikan mukaan. Jos rahamäärä on merkitty sekä kirjaimin että numeroin, ristiriitatilanteessa kirjaimet ratkaisevat.

Asetetussa vekselissä on oltava yhden (ja vain yhden) maksavan nimi. Vekselin muodollisen pätevyyden edellytys ei ole se, että maksava olisi hyväksynyt vekselin allekirjoituksellaan. Omassa vekselissä ei ole maksavan nimeä.

Vekselissä voi olla merkintä erääntymisajasta. Jos se puuttuu, vekseli on näyttövekseli.

Vekselissä on oltava merkintä paikasta, jossa maksu on suoritettava. Paikkamerkinnän puuttuessa asetteen maksupaikkana pidetään paikkakuntaa, joka on merkitty maksavan nimen oheen; oman vekselin maksupaikkana pidetään sen asettamispaikkakuntaa. Vekseli on esitettävä maksettavaksi ja protestoitavaksi nimenomaan tällä paikkakunnalla. Maksupaikka on tavallisesti maksavan asuinpaikka. Jos maksupaikka on jokin muu paikkakunta, vekseliä on vanhassa lainsäädännössä kutsuttu koditetuksi eli domisilioiduksi vekseliksi.

Vekselissä on oltava vekselinsaajan nimi. Vekseliä ei voida asettaa maksettavaksi haltijalle, vaan haltijavekseli on pätemätön (toisin kuin haltijasekki). Asetetun vekselin saa kuitenkin helposti kirjoitettua haltijalle siten, että asettaja merkitsee vekselinsaajaksi itsensä ja kirjoittaa vekseliin avoimen siirron. Sen sijaan omaa vekseliä ei voi asettaa asettajalle itselleen eikä asettaja siten myöskään pysty siirtämään sitä haltijalle.

Vekselissä on oltava vekselin asettamispäivä ja -paikka. Päiväyksen on oltava päivän tarkkuudella ja vuosiluku on mainittava.

Vekselin etupuolella, vekselitekstin alla on oltava asettajan (tai asettajien) omakätinen allekirjoitus. Allekirjoituksen on oltava vaakasuorassa ja se on merkittävä käsin; esimerkiksi leima ei käy. Asettajan allekirjoituksen voi merkitä myös hänen edustajansa hänen puolestaan.

Vekseleiden lukumäärä

Vekseliä voidaan antaa yksi tai useampia kappaleita eli dupletteja. Annetut vekselit ovat järjestyksensä mukaan priimavekseli eli ensikkivekseli, sekundavekseli, tertiavekseli jne.

Yksinäinen eli solavekseli tarkoittaa vekseliä, jota on annettu vain yksi kappale.

Vekselin diskonttaus

Vekseli voidaan muuttaa rahaksi diskonttaamalla. Diskonttaaminen on ollut tärkeä vekselien käytön muoto.

Diskonttaus tarkoittaa vekseliluotolle kertyvän koron vähentämistä vekselin nykyarvosta. Kun pankki ostaa sille tarjotun, myöhemmin erääntyvän vekselin, se vähentää eli diskonttaa vekselin määrästä sille diskonttauspäivän ja erääntymispäivän välisenä aikana kasvavan koron ja suorittaa jäännöksen vekselin myyjälle. Diskonttaajana on siis vekselin ostaja.

Vekselien diskonttaus on aiemmin ollut Suomessa tärkein pankkien antolainauksen muoto. Diskonttokorko riippui muun muassa vekselin juoksuajan pituudesta, vekselin laadusta, asiakassuhteesta ja siitä, uusittiinko vekseli.

Rediskonttaus eli jälleendiskonttaus tarkoittaa sitä, että pankki ostaa toisen pankin diskonttaaman vekselin ja diskonttaa sen uudelleen. Ostava pankki voi olla keskuspankki. Rediskonttaus on ollut tapa, jolla keskuspankki on rahoittanut toisten pankkien toimintaa varsinkin pula-aikoina.

Vekseli kansainvälisesti

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan vekselilait vuodelta 1932 ovat olleet miltei täysin samansisältöiset. Pohjoismaiden vekselilait sekä Ranskan ja saksalaisen oikeusalueen vekselilait ovat pääosaltaan samansisältöisiä. Niiden perustana on vuonna 1930 solmittu sopimus, Geneven vekselioikeuskonventio. Tätä Manner-Euroopan maissa ja Pohjoismaissa vallitsevaa vekselioikeutta voidaan kutsua saksalais-ranskalaiseksi vekselioikeudeksi. Toisen suuren vekselioikeusjärjestelmän, anglosaksisen vekselioikeuden, muodostaa Ison-Britannian, Yhdysvaltain ja muiden angloamerikkalaisten maiden vekselioikeus. Kahden erityyppisen vekselioikeuden kitkatekijöistä aiheutui aikanaan haittaa kansainväliselle vekseliliikkeelle.

Sosialistisissa maissa vekseliä ei käytetty juuri laisinkaan.

Historiaa

Vekseli keksittiin Pohjois-Italiassa 1100-luvulla kaupunkien välisen kaupan maksuvälineeksi. Vekseliasiakirja luotiin rahan vaihtamista varten. Tästä juontuvat myös vekselin nimitykset växel, Wechsel, lettre de change ja bill of exchange. Rahan kuljettamiseen liittyvät vaarat ja rahalajien moninaisuus hankaloittivat keskiaikaista kauppaa. Välttyäkseen käteisen kuljettamiselta kauppamies osti kotipaikkansa pankkiirilta tai rahanvaihtajalta tämän allekirjoittaman sitoumuksen, jossa rahanvaihtaja sitoutui maksamaan tietyn summan vieraalla paikkakunnalla vieraan paikkakunnan rahassa. Tämä vekselin alkuperäismuoto muistutti myöhempää omaa vekseliä. Kehitys johti myöhemmin siihen, että rahanvaihto ei enää olennaisesti kuulunut vekseleihin.

1400-luvun puoliväliin mennessä vekseli kehittyi asetetun vekselin tapaiseksi maksuosoitukseksi. Vekselikirje sisälsi nyt kirjeenmyyjän maksukehotuksen, jolla vieraalla paikkakunnalla olevaa maksavaa kehotettiin suorittamaan tietty rahamäärä kirjeen esittäjälle.

Tratta

Tratta on perinnässä käytetty maksukehotus. Tratta muistuttaa muodoltaan vekseliä niin paljon, että tratta voidaan jopa laatia vekselilomakkeelle vaihtamalla sana ”vekseli” sanaksi ”tratta”. Tratta ei kuitenkaan ole vekseli. Vaikka saksalais-skandinaavisella oikeusalueella käytetäänkin sanaa ”tratta” tai ”tratte” asetetun vekselin synonyyminä, suomen kielessä vekselillä ja tratalla on selvä ero. Aiemmin tratalla on kuitenkin voitu suomessakin tarkoittaa asetettua vekseliä.

Vekseleissä esiintyviä merkintöjä

• Al bisogno, hätätilassa
• A vista, näytettäessä
• Au porteur, haltijalle, näyttäjälle
• In procura, perittäväksi

Katso myös

• Pikavippi
• Protestilista
• Sekki

Aiheesta muualla

• Vekselilaki (14.7.1932/242) (Lain 1–78 § ovat kansainvälisen sopimuksen mukaisia, 79–96 § suomalaisia lisäyksiä) Finlex. Viitattu 22.2.2011.
• Sopimus yhtäläisestä vekselilaista. (SopS 36/1933) Finlex. Viitattu 22.2.2011.
• Kiertokirje shekeistä ja postivekseleistä Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjekokoelma N:o 35. 1951. Arkistoitu 1.10.2017.

Vekselimalli

• Asetettu vekseli – Wikiaineistossa malli suomalaisesta vekselilomakkeesta 1960-luvulta.